Kissat & kirjat

Kuva: Pinterest Heyyyy, uusi postaus on täällä! Hieman myöhässä, mutta täällä yhtäkaikki :)  Mulla ei oikeestaan ole tähän mitään muuta sanottavaa kuin se, että loppu ei ole mitenkään paras mahdollinen, sillä se töksähtää aika pahasti, joten saatte mennä lukemaan <3 Mä en enää tiedä,  muistatko sä sitä kesää enää.  Me vietettiin aikaa ulkona aamukahteen asti, pelattiin videopelejä Joelin kämpillä, vaikka sen vanhemmat raivosi meille huutamisesta ja kiroilusta vielä silloinkin, kun puiden lehdet oli jo maassa. Tehtiin jäätävän pitkiä pyöräretkiä viereiseen kaupunkiin, istuttiin nuotiolla katselemassa, kun sä soitit kitaraa ja lauloit ABBA:n Dancing Queenia liian hitaaseen tahtiin.  Mä en tiedä, muistatko sä sitä kesää enää, mutta mä toivon, että sä muistat. Mä heräsin joskus ennen kymmentä, joka oli suhteellisen aikaisin siihen verraten, että eilen olin noussut vasta kahdentoista maissa. Heitin nopeasti jotain päälle, (silloin se sattui muistaakseni olemaan löysä tummanvihreä T-paita

Kuva: Pixabay Heiii!💚 Tällainen pieni ”ilmoitus” tähän väliin ennen kunnollisia alkuhöpinöitä. Elikkäs, mulla on tulossa tosi kiireinen viikonloppu (yökylä kavereiden kanssa + toinen paljon aikaa ja jaksamista vievä homma), ja olisin halunnut väsätä teille jonkun tarinan, mutta siihen ei valitettavasti ollut aikaa. Tämä arvostelu on varastoon kirjoitettu, mutta toivottavasti teitä ei kovasti haittaa, kun tulee jo toinen ei-tarina postaus peräkkäin. Anteeksi kovasti tästä, kirjoittelen ensi viikolle jotakin, jos vain suinkin ehdin :) **** Luin suunnilleen 2 viikkoa sitten loppuun kirjan, joka on - yllätys yllätys - suomalaiselta kirjalijalta. Hyvin erikoista minulta, sillä viimeisin Suomalaisen kirjailijan kirja, jonka luin, taisi olla... No, se oli Minä vastaan marraskuu, jonka luin syyskuussa, mutta sitä edellinen kirja on luultavasti jokin Lasse-Maijan etsivätoimisto tai jotakin vastaavaa. Hups :) Tänään siis joka tapauksessa vuorossa esittely kirjasta Surunhauras, lasinterävä, joka

  Kuva: Pixabay Helloups, tänään vuorossa taas uusi postaus 🤎 Siivosin noin viikko sitten vähän puhelimeni muistiinpanoja, ja sieltä paljastuikin kaikkien turhien nettisivujen ja vinkkien seasta muutama tarina, joita kirjoittelin 2018-2019, eli eskarissa ja ensimmäisellä luokalla. Ajattelin suurinpiirtein: "Hei, tästähän saisi hyvän postauksen!" Niin sitten aloin kaivella hyllystä ensimmäisen luokan kirjoitus- ja tarinavihkoja - ja kappas - sieltäkin löytyi muutama oivallinen teksti. Aloitin siltä istumalta kokoamaan tarinoita postaukseksi ja samana päivänä työ olikin jo valmis!  Nauttikaa siis - hieman vanhasta - tarinakoosteesta! 🧸 Nimetön tarina (2018) (kirjoitettu puhelimelle) LUKU 1 Olipa kerran kaksi tyttöä jotka olivat  molemmat saman ikäisiä ja he asuivat pienessä mökissä jossa oli sängyt molemmille, kaksi tuolia, pieni pöytä, vähän kaappeja ja keittiö. Eräänä päivänä oven postiluukku kolahti, he olivat saaneet kirjeen. LUKU  2 He menivät pöydälle ja avasivat kirjee

Kuva: Pinterest Moiks, minä täällä taas kirjoittelen! 📃 Nyt on lauantai, ja kuten Ilmoitustaululla (isolla vai pienellä, mulle tuli yhtäkkiä ajatuskatkos?) jo vähän lupailin, tämä postaus olisikin nyt sitten uusi osa tällaista säejatkotarinahommelia, jota kirjoitin jo viime postaukseen! Ensimmäinen osa löytyy  tästä . Seuraava postaus olisi joko Kirja-arvostelu Surunhauras, lasinterävä -kirjasta, joka on kerran Oipan Lukupäiväkirjassa esiintynytkin (tsekkaa lukis  täältä! ), tai sitten postailen vanhoja muutaman vuoden takaisia tarinoitani (tuskin ensimmäisiä, mutta hyvin lähellä sitä), jotka olen kirjoittanut ehkä 6-8-vuotiaana? Teillä on siis taas mahdollisuus vaikuttaa sisältöön; kumpaa mielummin? Nyt kuitenkin tunteikkaallisia lukuhetkiä!🤍 Keskusteluja, kipua kyyneliä #2 Hiljaisuus.  Sitä on nyt kulunut kolme kuukautta, neljäsosa vuodesta, miten vaan sen haluaa sanoa. Silti, vaikka mä tiedän,  etten enää saa  teitä takaisin,  täytyy käydä  joka ikinen päivä katsomassa, että olett

Kuva: Pinterest Moi, uusi postaus julki 🖤 Vaihteeksi julkaisen nyt tällaisen säetekstin, johon saattaa ehkä tulla jatkoakin jossakin vaiheessa...? Sitä odotellessa, lukekaa tämä :)  Mä olen irl yleensä aika negatiivinen ihminen, ja viikko sitten otin niskasta kiinni ja päätin, että nyt on se aika, kun tästä elämästä tulee iloinen. Joo, no, sitä kestikin sitten viikon.  Onneksi kirjoittaminen helpottaa aina 🖋 Keskusteluja, kipua, kyyneliä #1 Oli me kolme, oli me kaksi, nyt on vain te kaksi. Pian mä löydän itseni taas tuijottamassa  Whatsappin "paikalla viimeksi"  -kohtaa, jotta huomaisin teidän molempien  olevan paikalla, kirjoittavan toisillenne. Avaan toisen teistä keskustelut, viimeisin viesti lähetettiin kuukausi sitten. Se on minulta. Eikä koko roska edes mennyt perille. Olet tainnut blokata minut, jottet joutuisi kuuntelemaan ainaista valitustani. Spotifysta  löydän vain Escapismin ja muita biiseja kuunneltavaksi keskiyön ja ensimmäisten auringon säteiden välissä.  Kip

Kuva: Pinterest Heips, tervetuloa uuteen postaukseen!  💙 Tässä postauksessa on nyt vain yksi emoji, mutta... se on sininen :D  Tämän päivän postaus on oikeastaan tarina, joka koostuu kirjeistä. En muista, mistä tämä idea tuli, mutta silloin kun sen noin viikko sitten sain, sitä oli pakko alkaa kirjoittaa, pidin siitä niin kovasti! En ole varma, onko lopputulos nyt hehkuttamisen arvoinen, ja varsinkin loppu tulee hieman töksähtäen, mutta ei kai jokainen teksti voi kirjoittajan paras teksti ollakaan. _________ ____________________________________________________________________________________ ____   Hei vaan, sinä siellä jossakin! Mä tiedän, on varmasti tosi hankalaa ymmärtää, miksi kirjoitan vasta nyt. Siitä on ehkä kuukausi, ehkä vuosi, ehkä kymmenen, kun me näimme viimeksi. Kadotin ajantajun. Saat rauhassa vihata minua senkin takia.  Arvaa mitä, mä olisin kirjoittanut aiemmin, jos olisin voinut. Jos olisin saanut muotoiltua paperille, kuinka tärkeä sinä minulle olit. Olet edelleen.