Ilmoitustaulu

Kuva: Pixabay 

Elikkä siis… Mulla oli aiemmin ongelmia saada tämä ilmoitustaulu tuohon etusivulle, mutta nyt kuitenkin onnistuin siinä! (Kiitos kannustuksesta, M!)

Siis tämä ilmoitustaulu on tosiaan paikka, jonne kirjoittelen aina, jos blogin kanssa tapahtuu jotakin erityistä, tai en ihan vaan kirjoita vähään aikaan. 

Tänne saa myös totta kai laittaa kommentteja, jos on jotain kysyttävää, joka ei liity johonkin tiettyyn postaukseen. Tervetuloa!


18.1.22

Heissan! Niinkuin olette huomanneet, olen (ainakin itseni mielestä) saanut tämän blogin ihan hyvin käyntiin. Tulisin tänne semmoista asiaa ilmoittamaan, että seuraavaan postaukseen saattaa mennä hetki, sillä aloitin juuri tanssin! Tähän uuteen rytmiin arjessa ei ihan helposti totu, joten luulenpa, että alan kirjoittamaan jatkotarinaa salatulle maalle vasta viikonloppuna. Ei mulla muuta, moikka!


16.2.22 

Terve! Ajattelin täällä ilmoitustaulun puolella sanoa, että kirjoitteleminen saattaa jäädä hieman vähemmälle helmikuussa, sillä meillä on käynnissä koulussa lukukuu. Lukukuun idea on siis se, että jokainen luokka lukee niin paljon, kuin mahdollista helmikuun aikana. Se luokka, joka on lukenut eniten sivuja, voittaa. Kilpailussa kisaavat 1-2 lk. 3-4 lk. 5-6 lk. ja koko yläaste. En tiedä mainitsinko siitä täällä blogissa, mutta viimeistään nyt tiedätte!


2.3.22

Moikka vaan! Sori, kun ilmoittelen koko ajan vaan tauoista, mutta tällä viikolla ei luultavasti tule postauksia, sillä meillä on englannin koe perjantaina ja yhteiskuntaopin koe keskiviikkona, joten kaikki aika menee harjoitteluun ja kertaamiseen. Kiitos, että jaksatte lukea mun blogia tauoista huolimatta!


8.3.22

Hyvää naistenpäivää ihanat!🍓 Viettäkää mukava päivä! Olen just kirjoittamassa uutta tarinaa tänne blogiin, ja yritän julkaista sen viimeistään perjantaina. 


20.3.22

Moiiii!! Huomenna siis luultavasti tulee taas postaus, joka on toivottavasti tarina. Tänään en oikein voi ajatuksella kirjoittaa, sillä olin kaverilla yökylässä ja nukuin vain viisi tuntia, joten 😅 Mutta koitan saada huomenna jotakin aikaiseksi. Olen myös pian saamassa päätökseen Caraval -trilogian päätösosan: Finalen. Siitä luultavasti saatte kuulla kirja-arvostelun vielä lähiaikoina. Miten maaliskuu on teillä mennyt?


1.4.22

Hellou, kaikki! Sori, mutta en ainakaan tänään taida saada aprillitarinaa tehtyä. Oon nyt vähän kipeä, niin en tiedä jaksanko. Mutta Finalen kirja-arvostelu tulee luultavasti pian, vaikkei ehkä vielä ensipostaukseen. Haluaisitteko muuten aprillin kunniaksi jonkun muun spessun, jos en tarinaa saa kirjoitettua?


5.4.22

Heips! Mä sain tänään idean mun blogiin liittyen, ja haluan kuulla teidänkin mielipiteet. Haluaisitteko, että liittäisin inspiraatioita kirjoittamiseen -postauksen etusivulle, ja päivittelisin sitä aktiivisesti, vähän kuin tätä ilmoitustaulua, vai haluatteko, että se pysyy siellä missä olikin? Hyvää tulevaa pääsiäistä! (Tajusin muuten vasta äsken, että en ole koristellut yhtäkään vitsaa. O-ou.)


9.4.22

Hyvää Suomen kielen päivää, rakkaat lukijat!<33 Tänään se tosiaan siis on; Suomen kielen päivä. Siksi teinkin teille vähän erikoisemman spessun, niinkuin osa teistä jo ehkä huomasi. Ideoita kirjoittamiseen -postaus on siirtynyt etusivulle! Se johtuu siitä, että teen nyt siitäkin ns. ”aktiivisen”, eli päivittelen sinne kaikkia tarinaideoita, kun mieleen juolahtaa. Nyt sinne on lisätty rutkasti reploja, paljon tarinan aloituksia, kuvia ja kaikkiin muihinkin osioihin ainakin pari uutta ideaa. Nimiäkin löytyy reilusti lisää.


11.4.22. 

Moi! Oon taas päivitellyt kirjoitusideoita vähän lisää. Sieltä löytyy nyt vähän uusia reploja ja lisää tarinoiden nimiä. Luulen, että uutta postausta ei kannata odottaa tälle eikä huomiselle, sillä tänään ei jostain syystä oikein ajatukset kulje ja huomenna on päivä varattu muille menoille. Sori. Keskiviikkona kuitenkin saattaa tulla jotain, jos ehdin kirjoittaa tai löydän jostain vihkojeni kätköistä. Hyvää palmusunnuntaita, vaikka se olikin jo eilen:’)!


18.4.22 

Sori, kun en nyt pääsiäisenä postaillut mitään. Huomenna tai ehkäpä jo tänään tulee kuitenkin luultavasti joku tarinanpätkä!


21.4.22

Tänään on maailman paras päivä! Sain nimittäin ensimmäisen linkinvaihtolaisen, Esterin Olipa kerran – Esterin tarinoista. Blogin voit käydä katsomassa Mahtavat linkinvaihtolaiset -sivulta, joka löytyy blogin sivupalkista. Kiitos vielä sulle, Ester!<3


22.4.22

Moiksu! Mietin, että voisin täällä vielä sanoa, että viikonloppuna ei tule postauksia, koska mulla on tanssinäytökset lauantaina ja sunnuntaina. Maanantaina kuitenkin tulee luultavasti jotakin. <33 

P.S. Tänään on maan päivä! Muistakaa kaikki suojella meidän ihanaa maata, sen ansiosta me saadaan elää täällä. 


23.4.22

Mä en näköjään osaa pysyä poissa täältä, kun oon tänne kolmena peräkkäisenä päivänä päivitellyt XD. Ensimmäinen näytös on nyt ohi, ja odottelen täällä kotonani huomista. Sillä välin ajattelin postata tuonne Ideoita kirjoittamiseen -postaukseen vähän lisää inspiraation lähteitä. Niitä siis tulee sinne jossain vaiheessa tätä päivää. Moikka! :3


5.5.22

Moi! Yllätysasiaa teille kaikille! MÄ OLEN NYT SAANUT MUN BLOGILLE TEHTYÄ OMAN SÄHKÖPOSTIOSOITTEEN! Eli tää tarkoittaa sitä, että mä voin kommentoida blogaajan blogeihin JA mulle voi laittaa YV:nä viestiä. Tai no sähkistä. Eli juhuu! Ja siis sähkisosoite löytyy mun blogin sivupalkista XD.


11.5.22

Heips! Ajattelin sanoa, että ei saata tulla vähään aikaan postauksia tänne blogiin, sillä A) yritän vähentää ruutuaikaani, ja toistaiseksi olenkin onnistunut siinä ihan hyvin. B) Tarinainspiraatio lähti lomailemaan ulkomaille, joten… Joudutte oottamaan vähäsen aikaa. 

Ja se piti vielä sanoa, että siis jostain syystä en pääse lukemaan tällä hetkellä blogaaja.fi:n blogeja, sillä kun avaan jonkun niistä, laitteeni sanoo ”Safari ei voinut avata sivua, koska se ei voinut muodostaa suojattua yhteyttä palvelimeen.” Eli kaikki blogaajan blogialustalla olevat blogit ja niiden pitäjät: Vaikka en pääsekään lukemaan teidän ihania tekstejä, olette silti ihania ja toivon, että tämä safari lakkaa pian temppuilemasta <33


28.5.22

En näköjään ole muistanut päivitellä tätäkään pitkään aikaan, mutta tulenpahan nyt kertomaan kuulumisia. Eli siis aloitin pari päivää sitten kuuntelemaan suklaamurusia, ja yllätyin erittäin positiivisesti! Jos joku on perustanut fanikerhon, mä tuun ehdottomasti mukaan! Rakastin Kirsikkasydäntä, se oli vaan aivan U.S.K.O.M.A.T.T.O.M.A.N. hyvä! Koitan päivitellä taas pian :). 

P.S. Q&A:n vastaukset on julkaistu! Katso ne täältä!


2.6.22

Oon nyt päässyt kirjautumaan Wattpadiin, ja mut löytää sieltä nimellä @tarinaunelmia . Juups, ei taida olla muuta, moikka!


8.6.22

Helloups! Oon siis kesälomalla tällä hetkellä, joten postauksia saattaa tulla hitusen harvemmin. Tajusin juuri, että edellisestä postauksesta on 6 päivää, joten päätin tulla ilmoittamaan. :)


9.6.22

Hehee, olen täällä taas päivittelemässä :D. Luulen, että kesäloman postausväli on noin 6-10 päivää. Se olisi ainakin se mihin mä pyrin. Yritän nimittäin kesälomalla kirjoitella vähän postauksia varastoon, niin sitten kun koulut alkaa, saan pidettyä hieman tasaisempaa postausväliä yllä. Tänne ilmoitustaululle voisin kuitenkin päivitellä kuulumisia ihan kesälomalta ylipäätään, niin blogiin ei tule ihan hiljaista  :)


10.6.22

Heyyy, tulin päivittelemään tänne :). Oon nyt saanut kirjoitettua Toteutuneiden haaveiden kesäloma #2. tarkalleen 634 sanaa, mutta siitä tulee luultavasti paljon pidempi, kuin ensimmäisestä osasta. Oon myös saanut kirjoitettua yhtä toista postausta, joka tulee luultavasti sen toisen osan jälkeen. Muuta mä en oo vielä ehtinyt kirjoittaa. Oon kuitenkin lukenut Twilightia eteenpäin, ja oon nyt ehkä 12. luvussa? Ihanaa kesälomaa just sulle <33

Ja muuten, 200 KOMMENTTIA ON NYT TÄYNNÄ! Mukana on myöa mun vastaukset, mutts TEIDÄN KOMMENTTEJA ON JO 103! Mä en usko tätä! Sitten kun niitä on 150 tms, teen jonkun spessun <3333 Kiitos ihan sairaasti teille kaikille siellä! <333333333


14.6.22

Päivittelin viimeksi neljä päivää sitten, joten ajattelin taas tulla tänne vähän kirjoittelemaan :D. Luulisin, että THK #2 (Toteutuneiden haaveiden kesä #2) julkaistaan kahden päivän päästä, eli 16.6.22. Sitä seuraava postaus ei luultavasti ole kuitenkaan THK #3, mutta katsotaan :). 

Miten teidän kesäloman alku on mennyt? Me ei olla vielä päästy lähtemään minnekään, sillä vanhemmilla on vielä töitä, mutta joskus heinäkuussa tai elokuussa me mennään varmaankin mökille tai jotain. <33 Viettäkää hauska loma!


17.6.22

Täällä taas :D! Julkaisin tosiaan eilen Toteutuneiden haaveiden kesä #2 – Matka ulkomaille -postauksen. Voit lukea sen tästä. Seuraavaan postaukseen menee hetki, sillä kirjoitusprojekteista etummaisena mulla on käynnissä Esterin pudotuspeliin osallistuminen. Paitsi että max viikko, sillä mähän julkaisen sen tänne :D.

Muuten mulla on tosi paljon ideoita postausten suhteen, ja luultavasti sen Esterin pudotuspeliin kirjoitetun tarinan jälkeen tulee jonkunlainen muu teksti, ei tarina. Koitan kirjoitella taas huomenna tänne, see u!


20.6.22

Heheh… Mun on pitänyt kirjoittaa tänne kaksi päivää sitten… No, parempi nyt kuin ei milloinkaan! Mulle ei ole tapahtunut mitään se kummempia, julkaisin eilen tekstin, jolla osallistuin Esterin pudotuspeliin. Se ei ollut mun parhaimpia, koska romantiikka ei ole mitenkään mun vahvin kirjoitusalue. Voit kuitenkin lukea postauksen täältä, jos kiinnostaa. Eipä tässä kai muuta? Paitsi että (sorry, Olivia) seuraavakaan postaus ei tule olemaan Toteutuneiden haaveiden kesä. Sitä seuraava kuitenkin luultavasti on!


23.6.22

Heips! Ainakin mun kesäloma on lähtenyt hyvin käyntiin, ja meillä on jo suunnitelmissa jonkin laisia reissuja. Seuraava postaus ei ilmesty ainakaan huomenna eikä tänään, sillä oon kirjoittanut sitä 

A) pelkästään vihkoon, en ollenkaan laitteelle

B) puoleenväliin, eli se ei valmistu ihan vielä. 

Ja hei, minkälaisia postauksia te haluaisitte? Nyt saa laittaa toiveita, sillä mulla on koko kesä aikaa kirjoitella :).


25.6.22

Heissan! Mä en ole hirveästi ehtinyt näitä blogitekstejä eteenpäin saada, sillä on ollut aika paljon muuta tekemistä. Kirjoitin kuitenkin juuri KS:ään tarinan, voit käydä lukemassa sen . Seuraava postaus ilmestyy todennäköisesti huomenna tai tänään, mutta sitä seuraavasta en tiedä. 

Kirjoja mä sen sijaan oon lukenut. Twilightin ekan osan sain loppuun jo kauan sitten, en vain muista oonko mä maininnut sitä täällä, ja Tokan osan oon aloittanut. Siinä välissä mä luin Kuunnousu -säeromaanin, joka oli täyttä kultaa. Mä en ole ennen lukenut säeromaaneja, ja oon siitä erittäin harmissani. Sitten aloitin kuuntelemaan Soturikissoja äänikirjoina, ja oon tällä hetkellä neljännen kirjan puolessa välissä. <33


27.6.22

Hedjå! Oon nyt päivitellyt pitkästä aikaa taas inspispostaustakin. Sieltä löytyy nyt uusia tarinan nimiä :)


28.6.22

Taas asiaa Wattpadiin liittyen :). Elikäs mun ensimmäinen kirja on julkaistu, nimittäin inspiraatiokirja! Siinä ei vielä ole lukuja (xdd), mutta niitä on kyllä tulossa, ei hätää. Anteeksi vielä kaikesta säädöstä, jos teille tulee jotain ylimääräisiä ilmoituksia, sillä mun pitää vielä vähän opetella sen käyttöä :D. Toivottavasti tykkäätte <33!


7.7.22 

Heh, päivittely on vähän jäänyt. Mulla ei ole tpahtunut oikein mitään erityistä, mutta valitettavasti te joudutte odottelemaan seuraavaa postausta vielä jonkin aikaa, sillä (hups) en oo edes aloittanut Toteutuneiden haaveiden kesän kolmannen osan kirjoittamista. Joten joo. 


8.7.22

Blogin ulkoasu muuttui tänään radikaalisti, toivottavasti tykkäätte! Mun pitää vielä koittaa muuttaa pari juttua, ja jos joku viisas bloggerin käyttäjä osaa neuvoa mulle, miten muutetaan esimerkiksi postausten otsikoiden fontti tai alhaalla olevan ”LISÄÄ BLOGITEKSTEJÄ” -kohdan väri, apu on erittäin tervetullutta xd. Aloitin myös Toteutuneiden haaveiden kolmannen osan kirjoittamista, mutta siinä menee hetki. Jos teitä ei haittaa, että se ei tuu ihan seuraavaan postaukseen, niin voisin laittaa tähän väliin vielä jotakin, vaikkapa tarinanpätkän tai jonkun muun postauksen. Toiveita saa laittaa, niin kuin aina!


9.7.22

Tänään mulla on aikeissa kirjoittaa lisää tarinoita; Koitan keksiä jotakin tälle päivälle, viimeistään huomiselle ja pian kirjoitan myös lisää Toteutuneiden haaveiden kesän kolmatta osaa. 

Tänä päivänä paljastuu myös Esterin pudotuspelin kolmas putoaja. Seuraa pudotuspeliä tästä: https://esterintarinablogi.blogspot.com/2022/06/pudotuspeli.html?m=1 (sori, en saanut sitä muulla tavalla, blogger ei oikein halunnut toimia (’: )


15.7.22

Tänään mä tein kyselyn mun blogista, johon löytyy linkki sivupalkista. Olisi ihanaa, jos täytät sen, sillä haluan saada mahdollisimman paljon palautetta blogistani!


19.7.22

Helloups! Tulin tänne vähän kirjoittelemaan, kun nyt on kerrankin aikaa :). Ei mulle sinänsä mitään ihmeellistä ole tapahtunut, mutta aloin just vähän aikaa lukemaan Me neljä -Watt-kirjaa, ja mä olen  t o t a a l i s e n   k o u k u s s a .  Mä en tajua, kuka voi osata kirjoittaa niin hyvän kirjan!? 

Oon saanut myös toisen Twlightin loppuun, ja kolmas on tällä hetkellä menossa :). Senkin mä imaisen luultavasti aika nopeasti, sitten pitäisi alkaa lukemaan jotakin niistä lukuisita kirjoista joita mun kirjahyllyssä on :’). 

Hei, ehdottakaa mulle, mitä näistä mä luen Twilightin jälkeen: Universumien tomu 1, Viha jonka kylvät, Pikku naisia, Minä, Simon, homo sapiens vai Minä vastaan marraskuu. Mä en oikeasti osaa päättää, help me :’)!


23.7.22

Moi! Mä oon miettinyt, että kun Esterin ja Olivian blogissa oli linkinvaihdon nollaus, pitäisikö munkin tehdä sellainen? Voit kommentoida myös anonyyminä, jos et halua melipidettäsi julkiseksi :).


26.7.22

Kirjoitin äsken juuri tarinanpätkän valmiiksi, mutta harkitsen vielä sen julkaisua. En tiedä, haluanko laittaa sitä tänne blogiin, mutta mietin asiaa : ) 

Postauksia ei tiedossa ainakaan tälle tai huomiselle päivälle, siitä eteenpäin ei tietoa <33


4.8.22

Oon juuri nyt kirjastossa, ja herranjumala mitä kidutusta tämä on. Hyllyssä on nimittäin Arvoitus nimeltä Margo, Blackout, Tämä biisi on sinulle, ja mooooonia muita lukulistallani olevia, kuten Amari ja yön veljet, mutta. Mä en voi lainata niitä, koska mulla on liikaa kirjoja kotona, enkä mä ehdi lukea niitä tarpreksi nopeasti. Sanokaa lopulliset hyvästit…


11.8.22

Tänään mulla alkoi koulu, jippii! Uusi postaus on muuten julkaistu, sen voi käydä lukemassa! 

Mitäs muuta.. Hmm. No, ainakin se, että postausväli lyhenee nyt johonkin väliin, joka tulee ehkä olemaan 2-5 päivää, joskus enemmän ja joskus vähemmän. En lupaa mitään tiukkoja välejä kuitenkaan. :)


15.8.22

Uusi postaus huomenna tai ylihuomenna, riippuu pääsenkö lukujumistani yli ja kuinka kirjoittamiseni edistyy :). Uusi linkinvaihtolista on nyt sivupalkissa, toivottavasti se on mieleen. 

Semmoinen jokseenkin iso muutos tulee tapahtumaan, että tulen poistamaan paljon vanhoja tekstejäni, niitä huonolaatuisimpia ja lyhyimpiä. Toiveita mitä ainakin jää, mikä halutaan pois? Molemmat 5 faktaa minusta kirjailijana -postaukset tulevat lähtemään, ensimmäiseksi postaukseksi sen sijaan muuttuu jonkinlainen muu ns. ”spessu”, kuten 10 faktaa minusta tai joku muu. Muitakin toiveita saa laittaa, mulla on nyt suuri miellyttämishalu :)


18.8.22

Nyt on taas piiiitkästä aikaa päivitetty hitusen inspiraatiopostausta, eli uusia ideoita on taas jaettavana!


31.8.22

Ompas tännekin tullut hiljaista :0… No, huomisesta alkaen suunnitteilla viiden päivän postausputki, joka tulee tosin tekemään tiukkaa, eli varmoja päivityksiä en voi luvata :). Siihen kuitenkin pyrin, ja yksi postaus onkin jo aikalailla valmiina, toinen melkein valmiina, kolmanteen on inspiraatio ja neljänteen pieni sellainen, viidennestä taas ei ole mitään hajua :D. Tällaista kuitenkin luvassa, pysykää kuulolla! <3


5.9.22

Helou, ja hyvää syyskuun viidettä päivää! Päätin kuitenkin, että postausputki loppuu nyt, niin jätetään viides postaus vähän myöhemmälle. Ootteko te jo syöneet omenapiirakkaa ja kaakaota?


19.9.22

Moi! Anteeksi taas hurjan paljon pitkästä postausvälistä, ja siitä, että en ole vastannut teidän kommentteihin. Mulla on ollut tosi kiireinen viikko, ja aika on vierehtänyt paljon nopeammin kuin tajusinkaan. Välillä oon taas vaan lukenut kirjaa, ja kirjoitusmotivaatiokin on ollut aika lailla lepäämässä. Koitan saada tänne kuitenkin huomenna, ylihuomenna, tai torstaina jotakin. Toivottavasti ymmärrätte, ja hyvää keskisyksyä! <33


30.9.22

Hellurei, tänään on viimeinen päivä osallistua Syksyn tullen – kirjoituskilpailuun! Tällä hetkellä osallistuneita ovat omasta mielestäni Niittykarva/Gerbiilifani, Anni, Kisu ja Fiksutyyppi. Voittaja päätetään todennäköisesti syyskuun alussa, ehkä jo huomenna. Hyvää syyskuun vikaa päivää!


6.11.22

Tänään mun motivaatio alkoi jo vähän palailla, olen tosi innoissani! <33 En ole kuitenkaan palaamassa tauolta vielä, ehei. Toivottavasti jaksatte odottaa, ja kiitos jokaiselle kaikesta tsempistä ja kommenteista :’)


26.11.22

Niin, tästä paikastahan piti tulla aktiivinen… No, se suunnitelma näköjään kaatui jo alkuvaiheessa. Mä koitan nyt olla aktiivisempi, mutta kuinkahan monta kertaa aiemmin mä olen pitänyt lupaukseni tätä sivua kohtaan…

No, tänään mä olen vastaillut about kaikkiin kommentteihin, mitä mun tauon aikana on tänne tullut. Oon myös muutaman viikon ajan ollut mukana ihanassa Esterin Vain elämää -haasteessa! Siitä voi käydä lukemassa lisää uusimmasta postauksesta.

Tällä hetkellä mun arvio tauon loppumiselle on jouluaatto, mutta se on 40-30% varmaa, eli en tiedä vielä. Saatan tulla aiemmin tai myöhemmin, tai juuri silloin <33


15.12.22

OKEI HUOMENNA ON MUN PÄIVÄ. APUAAPUAOUMAIGAADJEE. 

Ja tauon loppuminen 24. päivä on nyt 50-60% varmaa <33


22.12.22

Niin. Mä kirjoitin sen pitkän tekstin tänne, ja sitten se hävisi. Tyhmä Blogger. Tyh-mä Blog-ger. D:

Anyway, tulin tänne vähän ilmoittelemaan taas itsestäni.

Mun tauon loppumiseen on enää kaksi päivää, (jee!) joten mä päätin, että nyt on aika kirjoittaa jotakin. Niinpä mä otin mun kirjoitusvihkon mun eteen ja kirjoitin niin kauan, että sieltä tuli jotakin. 

Se on jotakin, koska se ei ole hyvä. Ei tarpeeksi hyvä tarinaksi tai miksikään sellaiseksi, mutta se on jotakin. Mä saatan julkaista sen tänne sitten jouluaattona, tai sitten en. Katsotaan :)

Jonkin lisäksi mä oon vain jatkanut mun blogin ”Lucia corvus” -tarinaa, mutta en oo julkaisemassa sitä jatkoa tänne. Se on suunnattu mun pikkusiskolle, joten se ei todennäköisesti ole sellainen tarina, minkä te haluaisitte lukea. + Mä en ole uudelleenkirjoittanut siitä jatkosta edes yhtä välilyöntiä, joten se ei tällä hetkellä ole laadultaankaan mikään paras mahdollinen.

Noniin. Tän kaiken vuodatuksen jälkeen mä haluan kiittää teitä KAIKKIA siitä, että te ootte jaksaneet olla siellä, vaikka mä oon ollut näin epäaktiivinen. Joten kiitosssss <33

Viimeiseksi vielä Essi ja Anni: Mä en ole vielä ehtinyt lisätä teidän tarinoita sinne Kastehelmin päivä -osioon, mutta teen sen kyllä niin pian kuin ehdin. Jos niitä ei ala sinne ilmestyä, niin laittakaapa mulle vaikka mailia tulemaan :D

Nähdään pian, love u all <333


3.1.23

Joo, mä tiedän, että nyt on aika aikaista lipsua postausvälistä… No, huomenna täällä on jotakin :)


4.1.23

Tänään uusi postaus tosiaan ulkona! Vastaan tällä viikolla vielä teidän kommentteihin, tänään en välttämättä ehdi, koska on tanssitreenit…

Hyvää K&K:n synttäriä muuten! Spessu tulossa pian :)


7.1.23

Oisin vastannut teidän kommailuihin jo tänään, mutta jotenkin tää blogger lagaa niin, että mä en pysty lähettämään kommentteja ainakaan omaan blogiin 😩 No, mä kokeilen vielä myöhemmin tänään, ja viimeistään huomenissahan mun vastaukset täällä varmaan on :)


23.1.23

Kuten osa varmaan huomasikin, viime viikonloppuna ei tullut postausta. Se johtui siitä, että mulla oli ja on edelleenkin kokeiden kanssa kiireitä, eikä kirjoittamiselle yksinkertaisesti löytynyt tarpeeksi aikaa. Viimeistään kuitenkin tänä viikonloppuna tänne pitäisi postaus tulla, ja voinen ehkäpä paljastaa, että Potterheadeille mukavaa luettavaa :)


31.1.23

Huomenna on helmikuu, jee! 

Mulle tehtiin eilen vihdoin tunnukset tietsikkaan, ja totta kai mä tulen heti katsomaan, miltä K & K näyttää. No, sehän näytti ihan erilaiselta, kuin mä olin sen tottunut mun puhelimella näkemään. Sivupalkki  näytti ihan erilaiselta, ja linkinvaihtolaiset, Tietoapalsta ja mun profiili meni jotenkin kummallisesti. Nyt siis tietokonetta käyttävät lukijani: voisitteko kommata tuohon alas, että onko sivupalkki teillä jotenkin hankalan näköisesti? Voin koittaa muuttaa sitä, jos se näkyy teilläkin sillä tavalla, mutten ole varma, onnistunko...

Seuraava asia olisi, että huomenna meidän koulussa alkaa lukukuu, joka lyhyesti selitettynä meinaa sitä, että jokainen luokka lukee kuussa niin paljon kirjoja kuin ehtii, ja eniten sivuja lukenut luokka saa jonkin pienen palkinnon tms. Nyt helmikuussa saattaa siis tulla jonkinlainen kirja-arvostelu, varautukaa siihen!


3.2.23

Miten se aika rientääkin näin nopeasti, mä oon kirjoitellut ilmoitustaulullekin yli vuoden ajan! Onpa kummallista.

Nyt on torstai, uutta postausta on kirjoiteltu vähän kerrassaan jo parisen päivää, joten sellainen olisi sitten tulossa lauantai-sunnuntai välisenä aikana. Lisäksi uskonnosta on koe keskiviikkona... No, sen kanssa pärjätään, suhteellisen helppo alue. 

Ei tässä oikein muuta, nähdään pian ☁️


5.2.23

Uusi postaus julkaistu, linkki on tämä näin! Plussana vielä se, että lisäsin kaikkiin postauksiin tunnisteet, avainsanat tai millä niitä ikinä haluaakaan kutsua. Meinaa siis sitä, että nyt löytyy sivupalkista kaikki postaukset kategorioittain!


15.2.23

Seuraava postaus saattaakin olla jo Keskusteluja, kipua ja kyyneliä #2, joten olkaahan lauantaina-sunnuntaina paikalla!


18.2.23

Mun synttärit on tulossa pian, (22.2.) joten ajattelin, että olisi hauska pitää joku spessu! Päädyin sen miettimisessä sitten Teidän olettamukset minusta -ideaan. Olettamuksia saa siis lähettää vaikkapa maaliskuun 10. päivään asti, jonka jälkeen koitan kirjoittaa postauksen! Aika saattaa tosin pidentyä, jos kovin moni ei olettamuksia lähetä, mutta koitetaan pysyä nyt kuitenkin tässä :D

Inspispostausta myös vähän päivitelty!


19.2.23

Okei WOU, mä oon kirjoittanut tänään-eilen kaksi postausta valmiiksi: Kirja-arvostelun ja Vanhat tarinat, ja putki vaan jatkuu. Seuraavaksi mä kyllä luultavasti kirjoitan ihan vain vihkoon tai koneelle ilman, että julkaisen sitä missään... 

Ja hyvää hiihto/talvilomaa kaikille!


12.3.23

Ja siihen se putki sitten näköjään tyssäsikin… Mun nimittäin piti kirjoittaa tossa 14:00-15:00 maissa tarina, mutta meillä tulikin pikkuinen suunnitelman muutos, jonka takia oltiin 13:45-18:30 kotoa poissa. Lähtö tuli sen verran yllättäen, ettei tällä viikolla tule postausta, anteeksi tästä :(


1.4.23

Saataisko me mulle vielä pari kyssäriä Olettamuksiin minusta, jonka mä voisin sen jälkeen toteuttaa? Ootte ihania <33


10.4.23

Voi vitsit, pääsiäinen meni jo... No, hyvää pääsiäistä jokaiselle! 🐣🌸 Ja postaus taisi nyt taas jäädä väliin... Mä olen pahoillani, mutta mä muistin sellaisen asian kuin postausväli vasta eilen iltapäivällä, joten mä en ehtinyt kirjoittaa mitään, vaikka mä en yhtään halua teidän pettyvän! Toivon vaan kovasti, että  jaksaisitte silti seurailla, vaikka mä en välttämättä nyt saakkaan ihan joka viikolle postausta; muakin harmittaa se paljon, mutta en vaan yhtään haluaisi ottaa kirjoittamisesta painetta!


16.6.23

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Nyt siis vihdoin kirjoitan tänne sen, mikä piti tehdä melkein viikko sitten.

ELI.

huomenna-ylihuomenna on tulossa kirja-arvostelu, mutta enpäs vielä kerrokaan mistä! Lähiaikoina on varmaankin tulossa myös samantyylinen postaus, kuin vuosi sitten julkaistu 10 kesäsuunnitelmaa. Kesän aikana julkaisulistalla tulee olemaam myös Toteutuneiden haaveiden kesä #6. Lyhyttarinoita ja säetekstejä tulee varmasti myös!

Sitten teidän toiveet! Minkä tyylisiä postauksia te haluaisitte? Ehdottakaa mitä tahansa, niin kirjaliisuuteen liittyvät kuin liittymättömätkin ideat käyvät!

see ya <3

Kommentit

  1. Moi! Ensinnäkin tosi kiva, kun jaksat pitää tätä blogia. Tätä on kiva käydä lukemassa, vaikka aina välillä tässä arjen kiireessä tulee myös lukijalle vähän taukoja.
    Tuli sellainen kysymys/ajatus mieleen, kun en itse blogien tekemistä ja sen mahdollisuuksia oikein tunne… olisiko tämä ”ilmoitustaulu” mahdollista jotenkin sijoittaa pysyvämmin blogin etusivulle, jotta huomaisi paremmin käydä katsomassa tätäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys M! Se pitäisi olla mahdollista, mutta olen monta kertaa testannut. Sen pitäisi olla siinä tälläkin hetkellä, mutta se ei vain näy. Eikä toimi. Eli jotenkin tämä blogger nyt jumittaa. Mutta odotas, koitan vielä kerran.
      -
      Ei. Se ei toimi. Se ei vaan jotenkin näy. Eikun hetkinen, kokeilen vielä yhtä juttua…
      -
      Jes! Nyt toimii! Hei kiitos M, kun kannustit mua vielä kerran kokeilemaan!

      Poista
  2. Tuli mieleen... Haluaisitko linkinvaihtoon? :) Ei ole oikeasti missään nimessä pakko! Vannon kautta kiven ja kannon, mulle on ihan ok, jos sanot ei ❤️ Eli ihan jos susta se olis oikeesti kiva, niin sitten, mutta en halua painostaa sua yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että haluaisinko? Tottakai! Teenpäs tässä saman tien uuden sivun ja lisään sut sinne!<3

      Poista
  3. Anonyymi5.5.22

    Olivia täällä - en nyt jaksa temppuilla tuon nimen kanssa, se lagii sen verran. Haluaisitko linkinvaihtoon? Ei todellakaan haittaa, jos et halua, mutta on pakko kysyä - koska tietenkin Olivia haalii itselleen kaikki mahdolliset linkinvaihtolaiset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkinvaihto käy todellakin! Itse asiassa olin aikeissa kysyä heti, jos saan joskus blogillesi oman sähkiksen :D. Mutta joo! Lisään sut sitten, kun oon vastannut sun muihin kommentteihin! <33

      Poista
    2. Siis minun blogilleni, ei sinun, se oli autocorrect :D

      Poista
  4. Anonyymi7.5.22

    Mä tulen nyt ylpeänä ilmoittamaan, että olen kommentoinut (ainakin tietääkseni) kaikkiin sun postauksiisi. Se oli mun tän päivän suunnilleen ainoa saavutus, joten taidankin tästä häipyä juhlimaan sitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuo on oikeasti aika uskomattoman hyvä saavutus. Vau! Ja kiitos! <33333

      Poista
  5. Tehään Tuuliksen kaa yhtä yllätystä blogilaisille, johon tavallaan kuulut, niin voitko vastata pariin kysymykseen?:D (Tiedetään osa jo mutta kumminkin😂)

    - Mikä on lempivärisi?
    -Mikä on lempikirjasi?
    -Mikä on hiustenvärisi?
    -Harrastuksesi?
    -Oletko testivelho?
    - Minkälaisia postauksia tykkäät tehdä?
    -Porkkana vai juusto? xd

    Kiitti jo etukäteen jos vastaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, en malta oottaa teidän yllätystä!
      Mun lempiväri on beige
      Lempikirja: Caraval
      Hiusten väri: vaaleanruskea
      Harrastukseni: tanssi
      En oo testivelho :’).
      Postausten tekemis lempparit vaihtelee, mutta ehkä surullisia tekstinpätkiä on helpoin kirjoittaa :). Riippuu kuitenkin fiiliksestä aika paljon.
      Ehh, porkkana vai juusto? Ehkä porkkana, anteeks Anni ;).

      Poista
  6. Ai miten mun kesän alku on mennyt?
    Kolme sanaa: Luistelu, luistelu, luistelu! Jäähallilla on tullut aikaa vietettyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että oot voinut luistella myös kesällä! <33 Luisteluonnea sinne :D

      Poista
  7. Anonyymi7.7.22

    Tätä ilmoitustaulua on kiva lueskella, ja sun blogi on muutenkin mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kommentit on kerta kaikkiaan sydäntä lämmittäviä, kiitos niin paljon! <33

      Poista
  8. Esterin ihmistenilahdutuspaketti #2!


    Sun blogi on aivan UPEA! (Puhun nyt ulkonäöstä, vaikka tietty tekstit on ihania myös <33) Heittämällä kaunein tarinablogi. Tykkään sun sivupalkista, profiilikuvasta, taustakuvasta, kaikesta! Todella esteettistä ja silmää miellyttävää 🤎

    Mä olen jo pitkään miettinyt tätä, ja sun todella täytyy kuulla se: Helmi, sä olet aivan varmasti ihanin ja empaattisin ihminen, jonka tiedän. Sä olet se tyyppi, joka muistaa ihmisten nimpparit, sä olet se empaattinen tyyppi, joka laittaa ihania kommentteja, kun toisella on paha olo (jep, mäkin olen alkanut lukea Yksinäisiä yhdessää, ja Cindy & Vinja ovat ONNEKKAITA, kun niillä on sunlainen kommentoija siellä!), sä olet yksinkertaisesti liian ihana 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oumaikaad, Ester, onko mun syntymäpäivä siirretty heinäkuulle? Tämä pelasti mun päivän totaalisesti. Ja vähän enemmän. Ainakin viikon, varmaan kuukaudenkin. Siis mä en oikeasti ymmärrä! Ester, kerro mulle, mitä mä oon tehnyt, kun oon ansainnut tän lahjan? Kiitos oikeasti maailman eniten, sä et usko kuinka onnelliseksi mä tulin <3333

      Poista
    2. Voi suaaaa ❤️ Paras kiitos on just se että huomaan et ilahduit <33

      Poista
  9. Linnea23.7.22

    Mulla ei ole oikeastaan mielipidettä siihen linkkareiden nollaukseen. Tee niin, mikä susta tuntuu parhaimmalta 🤎

    VastaaPoista
  10. Fiksutyyppi31.7.22

    Milloin uutta postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, en huomannut. No, nyt on tullut yksi, mutta siihenhän sä jo kommasit. Vastaan sitten, kun hedin!

      Poista
  11. Osallistumiseni Syksyn tullen -kirjoituskilpailuun on julki!!!🍁

    VastaaPoista
  12. Hei! Tulin vain muistuttamaan, että mäkin olen osallistunut Syksyn tullen -kilpailuun. ;)

    VastaaPoista
  13. Nalle_puh4.10.22

    Tulin huomauttamaan, että mäkin oon osallistunu Syksyn tullen-kisaan:)
    ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  14. Kaikkien huomautukset otettu vastaan :D

    VastaaPoista
  15. Täällä Anni, joka tuli kertomaan mielipiteensä K&K:n ulkoasusta. No, ensinnäkin, tämä taustaväri on IHANA ja sopii kaikkeen tosi hyvin! 💙 Postauksien artikkelikuvat ovat myös aina aivan ihania, sä olet tosi hyvä löytämään niitä :) Tuo taustakuva blogin nimen ja esittelyn takana on myös tosi ihana ja beige ja kiva. Sivupalkki on muuten ihan okei, ei siitä ihmeempää sanottavaa, mutta nuo Spotifyt, Pinterestit jne. voisi olla samassa kohdassa? Ne tuntuvat nyt jotenkin liian irtonaisilta toisistaan ja näyttävät, en tiedä, oudoilta 😅 Fontit ovat ihan kivoja, vaikkakin välillä vähän tylsiä, mutta sopivat hyvin myös muuhun K&K:hon. Tuota blogin esittelytekstiä voisi pidentää tai kirjoittaa uudestaan, ehkä? Se on kuitenkin ensimmäinen asia, jonka uusi lukija täältä todennäköisesti huomaa :) Sä olet myös tosi hyvä kirjoittamaan, täällä on aivan ihania tekstejä 💙 Toivottavasti tästä oli edes vähän hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Et uskokaan, kuinka pitkään ja hartaasti mä olen toivonut tällaisia <33
      -Ihanaa, että pidät taustaväristä ja -kuvasta, ne on munkin mielestä kivan näköiset :)
      - HYVÄ KUN MUUTEN SANOIT. Ne Spotifyt ja muut on häirinnyt muakin, ja mun on oikeastaan pitänyt ottaa ne kokonaan pois, mutta en ole ehtinyt, kun onnollut niin paljon muutakin! Mä koitan nyt ryhdistäytyä, ja saada asioita eteenpäin…
      -Joo, pidennän aitä esittelytekstiä heti kun kerkeän :D
      -Voi Anni rakas, tästä oli sanoinkuvailemattoman paljon hyötyä! K-I-I-T-O-S!

      Poista
  16. KirjaToukka❤️28.10.22

    Edellisestä postauksesta on vähän aikaa, milloinkohan olisi seuraavan aika? Lukeminen tuntuu loppuvan kesken... 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitkin varmaan jo vastauksen, olen pahoillani
      (T-T)

      Poista
  17. Haluatko uudestaan linkinvaihtoon nyt kun mä tulin takaisin 🤎🤎🤎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiiii jooooooo ehdottomasti!! Sä ootkin jo mun listalla <33

      Poista
  18. Hullujenhuone18.12.22

    Nyt palautetta Helmille:
    Sulla on kaunis blogi, mistä tulee rentoja ja MIELLYTTÄVIÄ fiiliksiä. Vaikutat pelkästään tekstiesi ja kommenttiesi perusteella herttaselta tyypiltä ja oot ihan sanonkokuinka mahtava kirjoittaja!!! Sun tekstejä on kiva lukea, kun ne on laadukkaita, monipuolisia, ja niissä on aina kivat ideat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti, WOU. Ihanaa saada tällainen kommentti! K-I-I-T-O-S! 🤍

      Poista
  19. Laitan tän nyt tänne. Eli...

    Ihanaa joulua Helmi! 🥰 Sä olet ihana tyyppi, joka pitää ihanan rauhallista blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos! Joulu meni jo, kun en ehtinyt tähän vastaamaan, mutta kiitos, samoin ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
  20. Mä ajattelin tulla kertomaan kuinka ihana sä olet ja kuinka paljon mä rakastan sun kaunista blogia 🤎🤎🤎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oumaigaad kiitos Päivänpiristäjä-Linnea <33 Säkin oot mahtava ja sulla on ihana ja esteettinen blogi <3 Sori muuten, kun en oo kommannut sinne vähään aikaan, mulla vaan on ollut vähän vaikeuksia asioiden mahduttamisessa päivään, eikä mulla oo ollut hirveesti aikaa kommailla blogeihin... Mä silti luen sun tekstejä, vaikka en kovin usein kommentoikaan!

      Poista
  21. Eräs lukija...16.6.23

    Heipähei, ihana <3 Ensinnäkin mä tulin tänne kertomaan, miten paljon mä rakastan sun blogin ulkoasua ja upeita tekstejä 💜💜 Toisekseen mä tulin vastailemaan sun kysymykseen. Mä toivoisin ehkä eniten lyhyttarinoita tai niiden tapaisia tekstejä - ei siis mitenkään erityisen pitkiä, vaan ihan vaan kivaa lyhyttä luettavaa :) Toisena tulee ehkä säetekstit ja kaikenlaiset runot, haikut ois myös tosi kivoja, jos ei aina oo motivaatiota pidempään <3

    VastaaPoista
  22. Anonyymi28.6.23

    Kiltti
    Avulias
    Sssss... Saumaton?😅
    Tunnelmallisen blogin omistava
    Erinomainen
    Helmi<3
    Ei yhtään kamala
    Loistava
    Mieletön
    Ihana

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heips, Täällä Kastehelmi! Olisi ihanaa, jos kommentoisit, sillä palaute on suuri apu kirjallisessa kehittymisessäni. Niin positiivinen kuin negatiivinenkin käy, kunhan se on annettu ilman kiroilua tai rumaa kieltä. Kiitos, te kaikki upeat siellä! <33

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ideoita kirjoittamiseen

Tarinablogilaisten Vain elämää