Toteutuneiden haaveiden kesä 2# – Matka ulkomaille

Kuva: Pixabay

Hellou, kaikki ihanat lukijat, tänään olisi vuorossa odotettu Toteutuneiden haaveiden kesä 2#! Mä olen todella positiivisesti yllättynyt, miten ihanan vastaanoton eka osa sai, joten päätin saman tien kirjoittaa toisen osan. Oikeastaan… Tehän voitte jo alkaa lukemaan!

 Herään siihen, kun Juliet pomppii tasajalkaa puumajan lattialla ja lyö käsiään yhteen niin kovaa, että minulta lähtee korvat päästä. No ei aivan, mutta melkein. 

  ”Herää jo!” hän huutaa. ”Mä haluan mennä aamupalalle.”

  Katson kelloa, ja huomaan sen olevan 8.00. Kai minä voisin jo lähteä…

  Silloin näen majan hyllyllä lautasellisen mansikoita ja voileipiä. Yhtäkkiä minunkin on pakko päästä syömään aamupalaa. 

  Kävelen unenpöppörössä hyllyn luo ja otan lautasen käteeni. Lasken sen pöydälle, ja minä ja Juliet istumme kannoille syömään. 

  Kun mussutan mansikoita, äiti ja isä tulevat sisään. 

”Mitäs teille kuuluu?” äiti kysyy hymyillen. 

”Hyvää”, minä ja Juliet vastaamme lähes samaan aikaan. 

”Hyvä”, äiti sanoo. ”Sitten kun ootte syöneet, niin tulkaa taloon perhekokoukseen.”

  Äiti ja isä lähtevät, ja minä ja Juliet katsomme toisiamme kummastuneena.

”Mitä me ollaan tehty?” Juliet kysyy hämillään.

”Sitä samaa mäkin mietin”, sanon

  Syömme Julietin kanssa mansikat ja voileivät hermoillen siitä, mikä meitä talossa odottaisi. Sitten lähdemme sisälle kotiin. 

  Äiti ja isä istuvat jo pöydän ääressä, ja me istuudumme myös. 

  ”Asia on nyt niin”, isä aloittaa. ”Että me lähdettäisiin parin päivän päästä Kreikkaan!”

  Minä huokaiein helpotuksesta. En ollutkaan tehnyt mitään!

  Julietin reaktio taas on hieman erilainen. 

  ”Jee! Me päästään Kreikkaan, jee! Jeejeejeejeejee!” hän huutaa. 

  Minua alkaa naurattaa. Juliet on kyllä melkoisen hassu! 

  Äiti pyytää Juliettia lopettamaan, ja minä kysyn isältä matkasta. 

”Kauanks me ollaan siellä?” 

”Luulisin, että kaksi viikkoa. Ainaki me ollaan ostettu lennot silleen”, isä kertoo. 

  Kun äiti on saanut Julietin rauhoittumaan, me lähdemme pakkaamaan. Astelen portaat yläkertaan ja menen huoneeseeni. Katselen, mitä voisin pakata mukaan reissuun. Ainakin lukuisia T-paitoja ja toppeja, shortseja ja kyllä yhdet tai kahdet pitkät housut ja collegepuserot tulisivat tarpeen. Voisin myös napata puumajasta 1960-luvun kellohameen. Se on niin ihana!

  Kun olen vihdoin saanut päätettyä, mitkä vaatteet otan mukaan, alan miettiä puuhaa. Jotakin viihdettä olisi ihan hyvä olla, jos vaikka lentomatkalla tulee tylsää…

  Pakkaan matkalaukkuuni bujovihon, penaalin, kirjan ja nappikuulokkeet. Sitten riennän puumajalle, otan kaapista kellohameen ja pakkaan senkin. 

  On kulunut 45 minuuttia, ja olen saanut pakattua vähän yli puolet. Ihan hyvä saavutus.

  Menen katsomaan, mitä Juliet on pakannut. Hänen matkalaukkunsa sisältö koostuu lähinnä pinkeistä mekoista ja My little pony -värityskirjoista, mutta äiti varmasti auttaa häntä myöhemmin. 

  Kurkistan, miten äidin ja isän pakkaus sujuu. No, selkeästi paremmin, kuin Julietilla. He ovat pakanneet kaikki vaatteensa, jotka aikovat ottaa mukaan, sekä hammasharjat ja -tahnat. 

  En jaksanut juuri nyt pakata enempää, joten lähden kotimme lähellä olevaan Alepaan ostamaan jotakin herkkua illaksi. Tiedän, söimme eilenkin kaikenlaista makeaa, mutta nyt on kesä, eikös?

  Kun pääsen Alepalle, avaan kaupan oven ja juoksen suoraan karkkihyllylle. Mitäköhän ottaisin? Hyllyssä on normaali Fazerin maitosuklaalevy, useita sipsi- ja popcornpusseja, Remixin karkkipussi ja paljon muita herkkuja. Lopuksi päädyn kuitenkin Mini Tv Mixiin ja Oreokekseihin. 

  Maksan ostokset ja lähden takaisin kotiin. 

”Moikka!” huikkaan, kun astun ovesta sisään. 

”Moi vaan!” takapihalta kuuluu vaimea vastaus. Lasken karkit pöydälle ja menen katsomaan, mitä siellä tapahtuu. 

  Isä on pystyttänyt sadettajan pihalle, ja nyt Juliet juoksee sen läpi iloa pursuten. Isä istuu vieressä katsomassa, kun Juliet pitää hauskaa. 

  ”Caroline, tuu säkin!” isä kehottaa. Juoksen takapihalle nauraen ja hyppään sadettajan veden läpi yhtä aikaa Julietin kanssa.

  ”Ääääää, kylmää!” Juliet huutaa, mutta nauraa samalla.

”Niin on!” Sanon, ja minäkin nauran. 

  Kun olemme pyörineet sadettajan ympärillä jonkin aikaa, lähden takaisin sisälle. Suunnistan makuuhuoneeseeni, vaihdan kuivat vaatteet, ja tulen takaisin keittiöön syömään. 

  Äiti oli ollut laittamassa meille kirjolohikiusausta, mutta se olb nyt valmista. Me kaikki istumme pöydän ääreen. 

  ”Hyvää ruokahalua!” äiti toivottaa. 

”Kiitos samoin!”

Just niin, hyvää ruokahalua!”

”Samoin!” Eri puolilta pöytää kuuluu toivotuksia. Sitten syön ruokani, vien lautasen ja haarukan tiskikoneeseen, ja menen huoneeseeni. Pitää jatkaa matkalle valmistautumista. 

  Mietin, mitä minulta on jäänyt pakkaamatta. Ainakin hiusharja, hiuslenksut, hammasharja, hammastahna… 

  Asettelen laukkuuni niiden lisäksi myös pienen kasan meikkejä, sekä rasvan. Ja tietysti puhelimen laturin. 

  Pakkaushetken jälkeen otin matkalaukustani bujovihon ja mietin, mitä askartelisin siihen tällä kertaa. Vihko on noin puoliksi täynnä, ja olen täyttänyt sitä ehkä puoli vuotta. 

  Ajattelen taiteilla siihen jotakin sademetsään liittyvää, ja otan työpöydälläni olevasta purkista lyijykynän. Hahmottelen jonkun laista otsikkoa. Kun se on valmis, otan purkista kolme eri vihreän sävyistä tussia, ja väritän otsikon. 

  En kuitenkaan bujoilla enempää, sillä kuulen äidin huudon alakerrasta. 

”Caroline, tule katsomaan, minkälainen asunto meillä on Kreikassa!” hän huusi.

Asunto? Minä ihmettelin. Eikös se ole hotellihuone?

  Tulen portaat alas alakertaan, ja istun olohuoneen sohvalle äidin viereen. Juliet istuu jo sohvalla ja katselee äidin puhelinta. 

  ”Mä voin näyttää sullekin kuvia meidän loma-asunnosta”, äiti sanoo. ”Me varasimme oikein oman asunnon, emme menneet hotelliin!”

  Katson suu auki kuvia hienosta talosta, jossa oli pieni keittiö, ruokapöytä, wc, kaksi makuuhuonetta ja jopa uima-allas takapihalla. 

”Wau”, suustani pääsee. 

***

Olemme juuri lähdössä lentokentälle, ja viimeiset pakkaukset tapahtuvat juuri. Isä tenttaa meitä parhaansa mukaan siitä, olemmeko pakanneet kaiken tarpeellisen.

”Puhelin?”

”On.”

”Uima-asu?”

”On.”

”Ööh… Hammasharja?”

”On.”

”No, entäs puhelimen laturi?”

”Ainiin, unohdin. Käyn hakemassa”, minä sanon ja lähden harppomaan portaita ylös omaan huoneeseeni. 

  ”Noniin, kaikki taitaa olla valmista!” äiti huudahtaa eteisestä. ”Sitten mentiin!”

  Kävelemme painavien kantamustemme kanssa autolle, ja tungemme ne takakonttiin. Sitten asetumme autoon, laitamme turvavyöt kiinni ja isä lähtee ajamaan kohti lentokenttää. 

  Kun pääsemme lentokentälle, istahdamme vähäksi aikaa jollekkin penkeistä, ja isä lähtee ostamaan meille smoothieta, ennen kuin ehdimme koneeseen. 

  Pian hän palaa kädessään kaksi mansikkasmoothieta, ja minä ja Juliet juomme ne nälkäisinä. 

  Sitten lähdemme koneelle. Astelemme matkalaukkujemme kera lentokoneeseen, ja yritämme löytää paikat. Äiti joutuu säätämään hetken, jotta löytää paikkojemme numerot, mutta lopulta pääsemme istumaan paikoille, joiden numerot ovat 32, 33, 34,  ja 35.

  ”Äiti, isä, mä haluan ikkunapaikalle!” Juliet kinuaa.

”No, menehän sitten”, isä sanoo, ja päästää Julietin ohitseen. Lopulta Juliet pääsee kuin pääseekin ikkunapaikalle, ja äiti istuu hänen vieressään ( kyllä, sitäkin piti mankua), ja minä istun isän vieressä vastakkaisella penkkirivillä. 

  Vähän ajan päästä kone nousee ilmaan. 

”Nyt se lähtee!” Juliet hihkaisee innoissaan.