Syksyn tullen - kirjoituskilpailun tulokset!

Kuva: Pinterest

Ciao! Kummallista kyllä, mä en ole kirjoittanut vähään aikaan oikein mitään kaunokirjallista. Viimeksi kai yli viikko sitten. 

Siitä johtuen saatte Syksyn tullen - kirjoituskilpailun tulokset nyt! 

Jokaisen halukkaan osallistujan siis piti kirjoittaa yksi kaunokirjallinen osallistumisteksti, ja lähettää se mnulle tai julkaista se jossakin. Osallistujia tuli ihanan paljon; jopa kymmenen taitavaa kirjoittajaa taiteili jotakin!


Osallistujia (sanokaa, jos unohdin tästä jonkun, sillä huonosta muistista ei ole kamalasti apua) olivat:

- Kisu tekstillä Mitä syksy tuokaan tullessaan

Niittykarva/Gerbiilifani tekstillä Syksyn taika

Anni tekstillä Lehtisade

- Fiksutyyppi tekstillä Loskan peitossa

Linnea tekstillä Aurinko ei paistanut

Vilja tekstillä Sadekonsertti

Nalle_puh tekstillä Se tunnelma jonka syksy tuo

Oona tekstillä Iltarusko

- Moonzku tekstillä Pimeää karaten

- Perho tekstillä Syyskuu


Ennen voittajan paljastamista haluan sanoa, etä jokaisen osallistujan teksti oli ilmiömäinen. Luovuus näkyi jokaisessa lauseessa, sanassa ja kirjaimessa, sekä kirjoitusvirheitä ei juurikaan löytynyt. Olen niin, niin ylpeä teistä jokaisesta ja tottakai oli myös tosi ihanaa saada näin paljon osallistujia.  

Okei, sitten voittajat.


Kolmannelle sijalle pääsi:

🍁🍂Vilja!🍂🍁

Onnea, onnea ja onnea! Säemuotoinen tekstisi yksinkertaisesti huokui syksyistä fiilistä, ja voisin jopa vannoa, että me kaikki pidimme siitä. Pikkuiset yksityiskohdat, kuten kirja viltillä toivat apua-niin-ihanan-loppusilauksen. Joten. Se. Oli. Mahtava!

Teksti:


Se rummuttaa

kattoa. 

Sade 

tuntuu kestävän kauan

tänä yönä.


Kirkkaana

takassa palaa tuli,

luo tunnelman

jota en osaa

selittää. 

Se vain

tuntuu,

ja se on ainoa

asia, jonka osaan kertoa.


Vanha kirja,

ajan mittaan kellastuneet

sivut. 

Nautin näystä,

se lepää

edessäni.


Seinäkello näyttää

keskiyön lähestyvän.

En mene nukkumaan,

sillä 

joku 

on 

vielä tulossa.


Odottava tunnelma

tuntuu piilottelevan

jopa pienimmässä,

pimeimmässä  

nurkassa… 


Kymmenen minuuttia

keskiyöhön,

ja sade yltyy.


Tiedän, ettei

häntä haittaa.


Sade on aina ollut hänen

rakastamansa asia.

Ja tiedän, että hän

jos joku

on samaa mieltä

loppuun asti.


Viisi

Neljä

Kolme

Kaksi

Yksi


Ja ovi aukeaa

silloin, kun

seinäkello lyö

ensimmäisen iskun

kahdestatoista.


Aina ollut täsmällinen.


Kohoaako hymy kasvoille

poistaako se kaiken,

joka tunnelmasta

teki tunnelman?


Ei.


“Ihan kuin sateen

oma konsertti”,

sanoo hän.


Olen aina ihmetellyt

hänen kykyään keksiä

tuollaisia asioita.

Hän tuntuu niin

mahtavalta, 

mutta hän keksii

tuon,

joka voisi tulla

pikkulapsen suusta.


Ei hän näytä

yhtään väsyneeltä,

vihaiselta,

turhautuneelta… 


Hänen poskille liimautuneet

hiukset

ja märkä,

sininen villapaita… 


Hän on suorittanut tehtävänsä.


Mikään ei estä tätä.

Jälleennäkeminen,

ilo,

kyyneleet jotka eivät merkitse surua…


Ja juoksen hänen luokseen,

halaan häntä

pitkään. 


Hän saa tulla

sisään. 

Istua oranssille viltille,

jolla minä äsken

olin. 

Kirjan kanssa.


Huomaan huvittuneen ilmeen

hänen kasvoillaan,

kun hän näkee

sen saman

kirjan, joka

siinä on ollut jo

monta vuotta.


“Vieläkin”,

hän hymyilee.


“Vieläkin”,

minä hymyilen.


Kaakao

meinaa tippua

kädestäni, kun

naurukohtaus yllättää.

Tämä oli meidän arkea,

kunnes hän lähti.


Mutta hän tuli

takaisin,

enkä voisi uskoa

minkään voivan olla

koskaan

ikinä 

milloinkaan 

parempaa.


Hän vaatii

sitä mukia, jossa

on pienempi määrä

kaakaota. 


Hän ei saa sitä.

Minä otan

sen. 

Hän saa paremman.


Aina.


Kuuntelemme

sateen omaa konserttia

hiljaa, niiden

kaakaomukien kanssa.


Tummat silmät

tuijottavat minua.

Kertovat, että

kaikki 

on 

hyvin. 


Aina ovat kertoneet

– aina.


Mikään ei

saa minua unohtamaan

tätä hetkeä.


Eikä sitä, kun hän

ehdottaa. 


“Mennäänkö ulos?”


Sateenvarjo on

melkein automaattisesti

kädessäni, 

ja hän vierelläni

hymyilemässä 

tummien silmien

kimmeltäessä. 


Olen ehkä

maailman onnekkain ihminen,

kun syksyn sade

ja hän

ja lokakuu

on siinä.

Ympärilläni.


Laventelinvioletti

sateenvarjo

ja minä ja hän sen alla


Yksi

kaksi 

kolme

ja ulkona.


Sadekonsertti

kuuluu nyt paljon

voimakkaampana. 


Istumme portaalle

ja vain kuuntelemme.

Ja katsomme

ympärillemme. 


Jossain muualla kuin

palaa pieni valo,

mutta himmeänä,

kaukana. 


Ja hymy

korvasta korvaan

minulla ja hänellä.


Ja kauemmas,

kotipihan vaahteran

alle

me menemme.


Valot loistavat

talon ikkunoista.

Ne ovat kirkkaat,

lämpimät,

kutsuvat luokseen.


Mutta ulkona

me vielä olemme.

Sateenvarjon alla,

nauramme

katsomme 

olemme. 


Saan vihdoin heittää

hyvästit ikävälle,

joka minua söi

aina kun ajattelin syksyä

tai häntä.


Molemmat ovat luonani

nyt. Nautin,

sillä kaikki häviää

silmänräpäyksessä, 

ja kohta 

luonani ei ole enää

ketään.




Toisen sijan saa:

🍁🍂Fiksutyyppi!🍂🍁

Onnea, onnea monta sataa kiloa! Tekstisi oli ihanan erilainen kuin muiden, ja sen taitava sanojen käyttö varmisti sen, että lukija huomasi, että tekstiin oli panostettu. Vaikka teema olikin sika käytetty, omaperäinen tapa kirjoittaa toi ihan uuden näkökulman tarkastella aihetta. Toisin sanoen uskomatonta työtä!

Teksti:

Istun liukkaalla, hauraan riitteen peittämällä puunoksalla, katson katulamppujen valaisemaa katua ja mietin. Täällä on kylmä, raikkaan viileä ilmavirta läpäisee toppatakkini, tunkeutuu lopulta ihonkin alle, ja hytisen. Painaudun yhä tiiviimmin lepotilassa uinuvaa puunrunkoa vasten, silitän paljaalla kämmenellä sen kaarnan uurteisia, ikivanhoja loveja, vaikka suonet sykkivätkin kylmän ilman purressa, raastaen käsistä tunnon.

Koko elämästäni raastettiin tunto juuri tällaisilla inhottavilla syksyn loskakeleillä. Muistan vielä elävästi sen päivän.

Pompimme maasta irronneen hakkeen täyttämässä loskalätäkössä. Läts, läts, loska roiskui joka puolelle uusien keltaisten Hain saappaideni alla. Siskolla oli puolestaan punaiset, ainahan häntä nimitettiin vallattomaksi Pikku Myyksi – kyllä saappaidenkin piti sointua kokonaiskuvaan. Nauroimme hervottomasti, sillä rakastimme syksyä yli kaiken. Ensin lehtien kirjava meri, sitten tunnelmallisen pimeät illat, lopulta silmänkantamattomiin jatkuvat hulvattomat loskalätäköt. Paratiisi – se oli syksyn toinen nimi.

Lopulta olimme pomppineet itsemme uuvuksiin ja vajosimme vain reporankoina maahan, keskelle juuri levittämäämme loskalätäkköä. Nauroimme yhä katketaksemme, vesi tunki haalarin läpi piikitellen kuin hennosti ihoa vasten painetut neulankärjet, mutta emme välittäneet. Olisimme varmaan oikeasti nukahtaneet siihen paikkaan (kastumisvaarasta tuon tavaallista piittaamatta), ellemme olisi juuri sillä hetkellä kuulleet isän äänen kantautuvan jostain lämpimän talomme uumenista. 

Eikä se ääni ollut isän tavallinen karhea ääni, josta ei ikinä saanut kytkettyä huumorinjyvästä pois. Se ääni oli nyt tipotiessään. Isä kutsui meitä aivan uudenlaisella surunkäheällä, murtuneella äänellä. Emme voineet olla tulematta.

Tiesimme odottaa jotakin läpeensä uutta, läpeensä pahaa. Pahempaa kuin sängyn alla kummitteleva mörkö, jonka vuoksi minua tuolloin pelotti aina pujahtaa tutuntuoksuisten vällyjen alle iltasella. Mutta emme osanneet ikinä odottaa mitään tällaista.

”Äitille tuli pipi. Äiti jouduttiin viemään sairaalaan”, isä sai kähäistyä, ennen kuin hänen äänensä murtui, ja hän hautasi kasvot käsiinsä peittääkseen kyyneleet.

Minäkin murruin, puhkesin kyyneliin. Sillä tiesin kyllä, ettei sairaalaan viety kun pipi tuli. Kun pipi tuli, puhallettiin. Kun tapahtui jotain paljon pahempaa, johon Ison Pahan Suden voimakkainkaan puhallus ei tepsinyt, vietiin sairaalaan. Sairaalassa saatettiin myös kuolla, kuten mummille oli käynyt.

Isä kyllä vakuutti, että pian äidin pipiä oltaisiin puhallettu sairaalassa ylen määrin, ja hän pääsisi kotiin entistä eheämpänä. 

Mutta hän ei päässyt. Ei päässyt enää koskaan näkemään kotiaan, ei rakkaita lapsiaan. Emmekä me päässeet näkemään häntä – ennen kuin arkussa, naama maidonvalkeana, kuin ensilumi.

Ymmärrätkin varmaan, miksi minun jokainen syksyni on siitä lähtien ollut yhtä helvettiä, silmitöntä tuskaa. 

Puristan puunrunkoa yhä tiukemmin, rystyset jo aikoja sitten tuntonsa menettäneinä. Kai yritän saada siitä turvaa, lohtua, kun en voi saada sitä enää äidistä. Muistaminen tekee kipeää, kyyneleet kihoavat väkisinkin silmänurkkiin. Painan kasvoni jääkylmää puunrunkoa vasten ja vuodatan tuskani ikivanhoihin ryppyihin. Kuinkakohan moni minua ennen on tehnyt näin, kuinkakohan monen ihmisen taakkaa puujätti joutuu kantamaan nyt harteillaan? 

Kun lopulta nostan kasvoni ja pyyhin viimeisetkin kyyneleet kämmeniini, huomaan niiden sulattaneen puunrunkoon oman tarinansa. Kaksi toisistaan erilleen piirtynyttä sydäntä.





Ensimmäiselle sijalle kiisi:

🍁🍂Nalle_puh!🍂🍁

Onnea äärettömästi! Sinulla oli lumoava teksti, joka toi varmasti jokaisen lukijan syksyiseen tunnelmaan. Siinä oli ihanan lämmin tunnelma, ja kuvailu vaan toimi niin älyttömän hyvin. 

Teksti:

Jos keväällä
perhonen lepattaa,
syksyllä 
lehti leijailee
halki väriloiston,
jota ruskaksi kutsutaan.

Istun kissa vierelläni
villamatolla, 
katselen roihua
takkatulen.

Vesipisarat 
kiitävät
alas
alas…
Liimaan nenäni ikkunaan.

Puen ylleni takin,
kaulahuivin
jonka mummoni neuloi.
Ojennan käteni
avaan oven,
annan tuulen hulmuttaa hiuksiani.
Astelen
eteenpäin.
Haistelen syksyn tuoksua.

Pitkän lenkin jälkeen
tallustelen
kotiin
kotiin,
kohti omenapiirakan tuoksua.

Äiti hymyilee minulle
katsoo
kuinka käperryn vilttiin.
Hymyni suurenee
kunnes suorastaan nauran.
Nauramme yhdessä
katselemme muuttolintuja.
Ne ovat vähän myöhässä,
mutta ehtivät kyllä.

Voi miten rakastan syksyä!


Aluksi mietiskelin, että jokainen palkintosijalle pääsijä saisi päättää yhden postauksistani, mutta onko se vähän tylsä palkinto? Jos keksitte jotakin parempaa, ehdottakaa ihmeessä, mutta jos haluatte tuon, sekin käy hyvin :). 



Onnea vielä voittajille! Muistakaa kaikki muut osallistujat, että teidän tekstinne olivat oikeasti KAUNIITA. Oli silkkaa tuskaa valita niistä, eikä tämä missään nimessä tarkoita, että sinun tekstisi ei ollut hyvä.


Suurkiitos vielä toistamiseen jokaiselle osallistujalle, ja nähdään pian!



Kommentit

  1. Jep, ihana kilpailuidea!
    Siis mitääääääh...? Kolmas sija...? Kiitos! <3 Oli tosi kivaa osallistua tähän kisaan ja lukea myös toisten kirjoittamia kauniita syksytekstejä... Onnea paljon myös teille, Fiksutyyppi ja Nalle_puh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai sä tulit kolmanneksi, sulla oli ihana teksti <33 Onnea sinulle ja muille voittajille!

      Poista
  2. Nalle_puh5.10.22

    Ei, ei tää ei voi olla mahdollista… Siis apua! Mä voitin!:D❤️❤️❤️ Kun luin Viljan tekstiä, en oikeesti voinut käsittää miten kukaan voi yltää paremmalle sijalle! Sama juttu Fiksutyypin kanssa… Ja sitten se voittaja olinkin MÄ!!
    Kiitos tosi tosi paljon Kastehelmi kun sä järjestit tän ja onneksi olkoon Vilja ja Fiksutyyppi!!!

    Mä en kestäää
    ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä se voi olla mahdollista, se oli niin tunnelmallinen ja lumoava! Paljon onnea <333 Ja tottakai onnittelut myös Viljalle ja Fiksulle :)

      Poista
  3. Onnea kaikille❤️! Tämä oli ihana kilpailu kastehelmi, ihanaa että pääsin siihen mukaan:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pääsit, ja onnea voittajille <33

      Poista
  4. Vihdoinkin sivu josta voi lukea voittaneet teokset. KIITTI!!!
    Kuinka moneen kisaan olenkaan lähettänyt runoja, kertomuksia, ja sitten julkaistaan vain voittajien nimet tai keskitytään ainoastaan tilaisuuden järjestäjien kuvaamiseen. Vaikka ei sijoittuisi niin ainahan kiinnostaa toisten aikaansaannokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai julkaisin voittajien teokset! Käyhän kurkkaamassa myös Annin tarinablogin runokilpailun lopputulokset, sielläkin voi lukea osallistujien osallistumistekstit!

      Poista
  5. Moonzku5.10.22

    Ihan mahtavaa! Oon oottanu tätä. Onnea voittajille, oli ihanaa lukea teidän tekstejä❤ Kiitos myös sulle Kastehelmi, ku keksit tän haasteen🧡🍁

    VastaaPoista
  6. Fiksutyyppi8.10.22

    Voi kiitos kiitos kiitos toisesta sijasta 🍁 Ja koko tästä ihanasta kilpailusta! Viljan ja Nalle_puhin tekstit olivat aivan ihania, onnea heille sijoituksista <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ole hyvä, sä ansaitsit sen<33 Onnea kaikille!

      Poista
  7. Onnea voittajille! Noi tekstit on niiiiin ihania! ❤️

    Mun on pakko sanoa tämä: Kun mä luin ton Fiksun tekstin, mä meinasin ruveta itkemään. 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onnea! Sinunkin tekstisi oli kyllä kaunis 🤍

      Poista
  8. Olivia8.11.22

    Ei, mä en ole myöhässä.
    Ai.van.i.ha.ni.a. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki nuo kolme pitäisi tulostaa ja kehystää seinälle -
    HETKINEN, MÄHÄN VOISIN TEHDÄ NIIN.
    Fiken teksti oli niin surullinen ja ihana, oikeasti. Mä sain kylmiä väreitä. Viljan tekstin mä olinkin lukenut jo aiemmin, mutta sekin on aivan mahtava, siinä on lämmin tunnelma ja ääää. Ja Nalle_Puhin teksti on ihanan syksyinen <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, MÄKIN HALUAN. MUTTA PITÄÄ KYSYÄ VOIKO ÄIDIN TYÖPAIKAN KOPIOKONETTA KÄYTTÄÄ.

      Jep, kaikki voittajat ansaitsivat sijansa, mutta kaikilla oli kyllä ihanat tekstit!

      Poista

Lähetä kommentti

Heips, Täällä Kastehelmi! Olisi ihanaa, jos kommentoisit, sillä palaute on suuri apu kirjallisessa kehittymisessäni. Niin positiivinen kuin negatiivinenkin käy, kunhan se on annettu ilman kiroilua tai rumaa kieltä. Kiitos, te kaikki upeat siellä! <33

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmoitustaulu

Ideoita kirjoittamiseen

Tarinablogilaisten Vain elämää