Kirjeitä kaukauisuuteen

Kuva: Pinterest

Heips, tervetuloa uuteen postaukseen!  💙 Tässä postauksessa on nyt vain yksi emoji, mutta... se on sininen :D 

Tämän päivän postaus on oikeastaan tarina, joka koostuu kirjeistä. En muista, mistä tämä idea tuli, mutta silloin kun sen noin viikko sitten sain, sitä oli pakko alkaa kirjoittaa, pidin siitä niin kovasti! En ole varma, onko lopputulos nyt hehkuttamisen arvoinen, ja varsinkin loppu tulee hieman töksähtäen, mutta ei kai jokainen teksti voi kirjoittajan paras teksti ollakaan.

_________________________________________________________________________________________________

 Hei vaan, sinä siellä jossakin!

Mä tiedän, on varmasti tosi hankalaa ymmärtää, miksi kirjoitan vasta nyt. Siitä on ehkä kuukausi, ehkä vuosi, ehkä kymmenen, kun me näimme viimeksi. Kadotin ajantajun. Saat rauhassa vihata minua senkin takia. 

Arvaa mitä, mä olisin kirjoittanut aiemmin, jos olisin voinut. Jos olisin saanut muotoiltua paperille, kuinka tärkeä sinä minulle olit. Olet edelleen. En tiedä, mitä tänne paperille tulee muotoutumaan. Minulla on vieläkin se tunne, etteivät nämä sanat riitä kuvaamaan sitä rauhoittumatonta, riehuvaa, palavaa tunnetta, jonka sinun läsnäolosi ja tukesi minussa herätti. 

Jos nyt saisin haltialta ne kolme toivetta, jotka me uskoimme aina pienenä saavamme, ensimmäinen toiveeni olisi, että pääsisin sinun luoksesi, että saisin edes nähdä sinut vielä kerran. Toivoisin sitä jopa mieluummin, kuin lisää uusia toiveita. 

Nyt sinä haluat ehkä tietää, mitä minä olen sinä aikana tehnyt, kun en ole yrittänyt kirjoittaa. Tai ehkä sinä et halua, mutta kerron kuitenkin. 

Siinä kävi niin, että kun me saavuimme takaisin, Helga-täti otti minut hoiviinsa. Hän kertoi, että isä ja äiti olivat lähteneet etsimään meitä, mutta he tulisivat takaisin vasta, kun heille saataisiin sana minun löytymisestäni. Sinua he eivät nähneet, sillä olit niin hyvin piilossa Laivaan lastattujen kuivamuonalaatikoiden takana. Olet aina ollut mestaripiiloutuja, tiesitkös? Lapsenakin voitit aina kaikki kuurupiilosleikit, mitä ikinä keksimme järjestää. Sitten minä askartelin sinulle pahvista ja kimalleliimasta hienon mitalin, jossa luki "voitaja". Minusta vähän tuntuu, että sinä taisit pitää niistä, vaikka aina esititkin, ettet välittänyt.

Sinä varmaan vielä muistat Helga-tädin. Hän on aika tiukka. Minun on pitänyt kutoa villasukkia Margetta-tädille ja kirjoittaa siitä, kuinka teimme väärin, kun lähdimme merille. Tiedän, ettei se sinun mielestäsi ollut väärin, me vain yritimme auttaa, etsiä Hänet, mutta välillä minusta tuntuu, että Helga-täti on ehkä sittenkin oikeassa. Että meidän olisi ehkä sittenkin vain pitänyt jäädä loukkuun saarille ja unohtaa Hänet. Tiedän, ettet pidä siitä, kun ajattelen noin, et pitänyt silloinkaan, kun ehdotin, että kääntyisimme vielä takaisin, ja kaikki voisi olla niin kuin ennenkin. Mutta sinähän oletkin ollut aina meistä se rohkeampi, minä se joka empii ja tulee sitten ehkäperässä. Minun pitäisi varmaan ottaa sinusta mallia. 

Helga-täti on yrittänyt suostutella minua kertomaan, missä sinä olet, mutten ole antanut vihjettäkään. En ole aivan varma, mutta luulen hänen olettavan, että olet edelleen vesillä. Niinhän sinä tietenkin olet. Saarilla on aivan liian vaarallista, jos haluamme vielä jatkaa etsintöjä. Minullakin on toki omat veikkaukseni, missä piilet. En välttämättä ole yhtä rohkea kuin sinä, mutta hyvä muisti minulla kyllä on. Arvaan sinun olevan jossakin Karchain kylän lähettyvillä, sillä sanoit, että menisimme seuraavaksi sinne, kunhan olisimme saaneet hieman lisää ruokaa varastetuksi saarilta. Mehän tiesimme kalastajien kätköpaikan. 

Kuitenkin, odotimme tädin kanssa kuukauden. Isää tai äitiä ei kuitenkaan sen paremmin näkynyt kuin kuulunutkaan. Odotimme toisenkin kuukauden, mutta emme olleet saaneet edes sanaa äidiltä ja isältä, että he olisivat tulossa takaisin tai etsisivät vielä sinua. Kahden kuukauden ja kahdeksan päivän kuluttua me saimme kirjeen. Siinä se oli lähetetty jostakin paikasta, jonka nimeä minun on hankala muistaa. En ollut kuullut siitä aiemmin, ja minusta tuntuu, ettet varmaan sinäkään.

Tämä saattaa tulla sinulle järkytyksenä. Niin se ainakin tuli minulle. Kirjeessä sanottiin, että äidin ja isän laiva oli löytynyt säpäleinä sen paikan rannalta. Ruumiita ei ollut löydetty, mutta he uskoivat äidin ja isän kuolleen.

Jos vihasi oli ehtinytkin jo vähän laskeutua, nyt varmasti raivostutan sinua taas. Minä hyväksyn sen. Isän ja äidin kuolema oli minun vikani. Minä olin se, joka päästi sinut matkaan. Meistä vanhempana minun olisi pitänyt ymmärtää vaarallisuus ja estää sinua menemästä. Haluaisin kuitenkin tietää tämän: Olenko minä huono sisar, kun on niitäkin hetkiä, jolloin en kadu matkaamme? Enää en ole varma, mitä ajattelet. Välillä minusta tuntuu, että jos äiti ja isä olisivat tienneet matkamme tarkoituksen, he olisivat ehkä hyvöksyneet sen. Hekin olisivat ehkä kapinoineet Helga-tätiä vastaan ja antaneet meidän lähteä etsimään Häntä. Olenko minä huono?

Olen oikeasti pahoillani, että jouduin kertomaan sen sinulle näin. Olisin kertonut aiemminkin, mutta saimme tiedon vasta kolme päivää sitten, ja minun piti käsitellä äidin ja isän kuolemaa vähän aikaa itsekseni. Vaikka tiedän, että mahdollisuudet ovat pienet, toivon, että annat minulle kaiken anteeksi. En pyydä sinulta mitään muuta. En haltijan toivetta, en pahvista ja kimalleliimasta askarreltua mitalia. Vain anteeksiannon. 

Sinua odottaen,

A.A.K.

_________________________________________________________________________________________________

Hei, sisko.

Siinä ei ole huutomerkkiä, sillä tällä hetkellä en pysty huudahtamaan iloisesti yhtikäs mitään. En sinun kertomiesi uutisten jälkeen. 

Vaikka oletit minun olevan vihainen sinulle, olit oikeastaan vain puoliksi oikeassa. Olin vihainen aluksi. Nyt olen vain katkera itselleni siitä, että äiti ja isä kuolivat turhaan. Oli minun ideani lähteä, ja minä olin se, joka sinua houkutteli mukaan. Minun olisi pitänyt ymmärtää, kuinka vaarallista oli etsiä Häntä, Seljaa. Minusta tuntuu, että voimme sanoa hänen nimensä nyt. Jos haet kirjeen postitoimistolta ennen sen kuljettamista teidän postilaatikkoonne niin kuin yleensä, Helga-täti ei saa ikinä edes tietää sinun saaneen sitä. 

Selja. Kadonnut sisar. 

Aiemmin hän symboloi minulle toivoa, uutta alkua. Sitä, että jonakin päivänä kaikki järjestyy. Nyt hän on vain muisto siitä, ettei mitään ole jäljellä. Ei ole vanhempia, joiden luokse hänet voisi tuoda. Ei ole kotia, jota voisi kutsua kodiksi. Ei ole mitään. Mitään. Nyt hän symboloi minulle vain epätoivoa, vääryyttä ja surua. 

Sen takia luulen lähteväni pian takaisin kohti kotia. Seljakin saattaa olla kuollut, vaikka emme sitä halunneetkaan ikinä uskoa. On turha etsiä häntä vai  löytääkseen hänet, kylmänä, kuolleena jostakin kallioluolasta. Olen tällä hetkellä rantautunut juuri sinne, minne arvasitkin minun lähtevän seuraavaksi: Karchain kylällä. Olen ajatellut lähteä täältä huomenna aamutuimaan, ennen auringonlaskua. Käyn tänään torilla vaihtamassa hieman ruokaa, niihin simpukankuoriin, jotka löysimme kaksi viikkoa sitten Suosavin rannikoilta. Tarvitsen hieman syötävää, ennen kuin pääsen kotiin asti. 

Et saa minulle lähetettyä kirjettä, sillä en poikkea missään kyllässä tai rannikolla ennen kotiin saapumista. Oli nerokasta lähettää kirje Karchain kylään, sillä arvasit, että olen siellä. Enää et enää voi kirjoittaa minulle, vaikka lähettäisit kirjeitä koko maailman kaikkiin paikkoihin. Et siis voi enää käännyttää minua.

Nähdään pian, sisko,

A.T.K.

_________________________________________________________________________________________________

Tähän kirjeeseen ei ole aikaa kirjoittaa pitkiä tervehdyspuheita. 

Työnnän tämän kirjeen Helga-tädiltä varastamaani pulloon ja sen jälkeen annan sen aaltojen huuhdottavaksi ja vain toivon, että se tulee sinun luoksesi. Jos olet suunnilleen siellä, missä olet, ehkä huomaat tämän kirjeen pian, sillä tällä hetkellä tuuli puhaltaa länteen. Hyvällä tuurilla tämä kirje osuu matkasi varrelle.

Asiani joka tapauksessa on, että et missään nimessä voi tulla kotiin. Helga-täti varmasti hirttäisi sinut, jos ei pelkäisi liikaa lainvartijaa. Et vain saa tulla.  Sinun pitää yrittää vielä etsiä Seljaa. Sinun on pakko. Minulla on kaikki hyvin. Pärjään täällä. yksin vaikka vuosikymmenen, jos on tarvis.

Tiedän, että ajattelen suurinpiirtein: "Minun pitää tulla, äiti ja isä kuolivat turhaan. Turhaan minun takiani. En saa aiheuttaa enempää vahinkoa." tai "Kun tulen kotiin, ansaitsen Helga-tädin rangaistuksen, ja paljon enemmänkin. Minun vastuullani on kahden ihmisen kuolema:"

Olen ehtinyt hieman miettiä asioita, ja minusta tuntuu, että se ei välttämättä ollut meidän kummankaan vika. Äiti ja isä päättivät itse lähtevänsä etsimään meitä, eivätkä heidän tekonsa olleet meidän käsissämme.

Toiseksi, asia on juurikin näin. Äiti ja isä kuolivat turhaan. Mutta he kuolivat turhaan vain, jos sinä et olisi niin vankasti päättänyt lopettaa Seljan etsimistä. Sinun täytyy käydä katsomassa vielä kaikkein kaukaisimmilta Kuolonluolilta. Minulla on tunne, että hän saattaa olla siellä. 

Jos et halua tehdä sitä, ajattele minua. Jos et halua lähteä luolille Seljan vuoksi, tee se minun vuokseni. Jos äiti ja isä eivät enää riitä, tee se minun vuokseni. Minä olen yhä täällä, tukemassa sinua. 

Sinun täytyy. Seljan täytyy löytyä. Emme ole voineet heitää näin montaa kuukautta hukkaan turhan takia. Olisimme voineet saada unelmoimamme kalastajan ja kauppiaan työt, Olisimme voineet löytää jonkun erityisen. Sinä et heitä tätä kaikkea hukkaan. Muista, minun vuokseni.

toiveikkaana odottaen,

A.A.K.

_________________________________________________________________________________________________

Tällä kertaa iloisin tervehdyksin, hei sisko1

Sanoin aiemmin, ettet saa minua käännytettyä, sillä, olisin lähtenyt jo matkaan, kun saisit kirjeeni, mutta kyllähän sinä aina keinot keksit. Pikkuriikkisen onneakin saattoi olla matkassa mukana...

No, minä joka tapauksessa tein niin kuin kehotit. Menin Kuololuolille, rantauduin kallioiselle, rosoiselle maakaistaleelle ja astuin pois laivasta. Höristin korviani; jonkinlaiset ihmisten aiheuttamat äänet olisivat hyviä merkkejä ja kielisivät siitä, että saarella todella oli joku. En kuitenkaan kuullut yhtikäs mitään, joten päätin jatkaa matkaa saarella vain vähän eteenpäin. 

Tulin luolien taakse, kun kuulin jotakin. Se oli jonkin laista kalketta, kuin jotakin olisi hakattu vasten kalliota.

Kiersin nopeasti kohti luolien suuaukkoa, kun näin ensimmäiset ihmiset. Kansan, jonka luona Selja on asunut 17 vuotta.

Juoksin heidän eteensä, ja kysyin, olivatko he tietoisia luolilla elävästä Selja-nimisestä tytöstä. He huudahtelivat toisilleen jotain, mistä en saanut selvää, ja sitten eräs kiharatukkainen, noin meidän ikäisemme poika lähti juoksemaan kohti toisen luolan suuta. 

Tajusin, että hehän puhuivat aivan eri kieltä kuin me. Joku oli ilmeisesti kuitenkin tunnistanut Seljan nimen, sillä tyttöä, jolla oli variksenharmaa tukka, työnnettiin joukkion takaperälle, ja meitä paljon vanhemmat, keski-ikäiset miehet ympäröivät heidät.

Nostin käteni esiin, että he ymmärtäisivät, etten kantanut mukanani minkäänlaisia aseita. Viitoin kohti kyläämme ja sanoin monta kertaa "Meuria, Meuria", jotta he ymmärtäisivät, mistä olin tullut. Sitten osoitin Seljaa ja sanoin taas "Meuria" samaan aikaan, kun osoitin taas Meurian kylää. Ihmiset eivät kuitenkaan näyttäneet edelleenkään uskovan minua, joten osoitin omaa tukkaani, sitten Seljan. Meidän kaikkien hiukset ovat nimittäin saman väriset.

Silloin joku Seljan ympärillä olevista miehistä näytti tajuavan, Hän alkoi huitoa vuorotellen ensin minua ja Seljaa päin ja sitten puhua pälpättää jotakin ystävilleen Seljan vierellä. Muiden miesten silmät levisivät, kun hekin ymmärsivät. 

Tällä hetkellä Selja on luolakansan luona hyvästelemässä heitä, sillä lähdemme pian sinne. Hänet oli hankalaa saada luopumaan asuinpaikastaan, mutta vielä hankalampaa on selittää se tässä kirjeessä - kerron kaiken siis sitten, kun olemme siellä. Selja ei osaa kunnolla meidän kieltämme, sillä hänhän katosi 1-vuotiaana. Olen kuitenkin opettanut hänelle kaksi sanaa. Pyydän häntä kirjoittamaan ne tähän paperille. 

               VARIS                         SÍSKO 

                                                          

Nähdään pian,

A.T.K. ja S.K.  

_________________________________________________________________________________________________