Runo metsästä
Kävellessään pitkin polkuja luonnon
huomaa tyttö, viisas, nuori
luonnon ihmeet, kauneuden tuon.
Syntyy se solinasta puron,
tuoksusta kaarnan ja lehtien,
se on eloa jälkeen talven, aikana vihreyden tulon.
Korviin kantautuu lintujen laulu,
kuinka sen sulosoinnut
koolle keräävät juhlimaan,
kuin lastenhuoneen suloinen taulu.
Puussa vilahtaa orava,
tuolla näkyy toinen;
Oksien lomaan niiden on
metsän kestejä viettämään tultava.
Tytön kurottaessa maahan
tuntee hän pehmeyden sammalen,
sen lumoavan pörröisyyden meren.
Alla paljaiden jalkojen
tuntuu multa kostea.
Ehkäpä hetki sitten satoi -
tippui pisaroita taivaalta virkistäen luontoa.
Oi hellyyttävä ja metsäinen runo 💚 Ei sun parasta tuotantoa (joissain kohdissa riimit jotenkin tökki) mutta ei huono! 🌿
VastaaPoistaJoo, huomasin itsekin, että ei välttämättä ollut ihan puhtain runoni, mutta kiitos silti paljon! <3
PoistaIhana, metsäinen, raikas. Mä en päässyt kommentoimaan tähän aiemmin ja nyt en ehdi, mutta tästä välittyi vaan tunnelma niin hyvin - RAKASTAN! ☘️
VastaaPoistaTulee jotenki Kalevala mieleen, jota en oo koskaan sen kummemmin edes lueskellut :D Tosi rauhallinen, seesteinen tunnelma, ihana!
VastaaPoistaJa ai niin, jos niitä olettamuksia sinusta otetaan vielä vastaan, niin tässä olis muutama:
Poista- Tykkäät kynttilöistä
- Piirtelet paljon
- Oot aika hajamielinen joskus
- Tykkäät/osaat leipoa
- Sulla soi nyt päässä joku biisi jonka nimeä et muista
- Et oo ikinä lapsena jäädyttäny kieltäs semmoseen metallitankoon kiinni? :D