Kissat & kirjat

Kuva: Pinterest Heiiii, ihana nähdä taas! 🤍 Yhtä sanataideharjoituskirjaa lueskellessani mulle pomppasi silmiin tehtävä, jonka idea oli kirjoittaa takakansiteksti jollekin kirjalle, jota ei vielä ole olemassa. No, sitten kirjoittaminen alkoi, ja ajattelin, että näistähän voisi koota postauksen. Ja täällä me nyt ollaan :) ☆☆☆ 12-vuotias Annalise on rikkaan ja maineikkaan yksinhuoltajaperheensä nuorimmainen. Elämä isossa kartanossa on leppoisaa, mutta välillä Annalisesta tuntuu, että tyhjät, suuret huoneet vain karmivat häntä. Kun perheen isä lähtee taas kerran tärkeään työtapaamiseen, Annalise, tämän sisko Eleanora ja palvelija jäävät taloon kolmisin. Pian alkaa tapahtua kummallisuuksia: talon huonekalut alkavat siirtyillä paikasta toiseen kuin omasta tahdostaan ja ruokasalissa sijaitseva suuri peili käyttäytyy kummallisesti. Kaiken lisäksi tuntuu, etteivät Eleanora ja palvelija huomaa mitään. Onko Annalise tulossa hulluksi, vai tapahtuuko kartanossa oikeasti jotakin yliluonnollista? ☆

Kuva: Pinterest Hei vaan, tervetuloa lukemaan K & K:ta! 🫶🏼 Tosiaankin helmikuun 22. päivä täytin 12 vuotta (jippii ><), joten ajattelin sen kunniaksi pitää jonkinlaisen spesiaalin. Spessuksi tulikin sitten Teidän olettamukset minusta, ja kysymyksiä on saanut lähetellä! Aika on vähän venynyt, pahoittelut siitä, mutta vihdoin ja viimein postaus on kasassa, joten ei kun vain lukemaan! Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mun ja K & K:n Nähdään pian! mukana, olette mulle äärettömän tärkeitä! 🤎🤎 Tykkään kynttilöistä Oi kyllä, tykkään paljon! Kynttilät ovat niin ihanan tunnelmallisia varsinkin syksyllä ja talvella, vaikka toki myös keväällä ja kesällä. Se on vain kovin harmi, että meillä ei kovin usein kynttilöitä polteta... Mun synttäreinä kuitenkin onneksi sytytettiin sellainen vihreä, joka sopi maljakossa oleviin tulppaaneihin :)  Piirtelen paljon Hmm... No, en kyllä mitenkään erityisen paljon. Joskus kun on kunnolla aikaa eikä ole kiire minnekään, niin saatan joskus

Kuva: Pinterest Moi 🍓 Tänään viimeinen osa tätä jatkotarinaa / jatkosäetarinaa, joten kertokaa mielipide kommenteissa - huono, hyvä, mitä parannettavaa, missä on onnistuttu? Seuraavaksi postaukseksi voisi lupailla vaikkapa vihdoin ja viimein pahasti myöhässä olevia olettamuksia! Nauttikaa <33 Puhelin värähtää. WhatsApp, yksi uusi ilmoitus. 💔. Se, mitä mä olin aikaisemmin itse lähettänyt, ei ollut mitään kovin kummoista.  Moi, miten  menee nykyään? Haluisitko joku päivä hengata koulun jälkeen? Vastauskaan ei ollut  ihmeellinen, mutta mulle se oli. Menee ihan  ok, koulujuttuja vaan on  ihan liikaa. Ja voitaishan me vaikka mennä  Starbucksiin joskus :) Sä ihan oikeasti vastasit mulle. Kaiken tän jälkeen mulla on ehkä vielä mahdollisuus. Ehkä. Kaikki ei  varmastikaan tule menemään niin kuin viimeksi, mutta se on ihan hyvä.  Viime kerralla se  oli liian ihanaa, liian täydellistä päättyäkseen hyvin. Me  ei olla satuprinsessoja, ei olla satuprinssejä, ei olla satukuninkaallisia.  Me olla

Kuva: Pinterest Mä en oikeastaan yhtään tiedä, mikä muhun iski. Jotenkin tää tarina yhtäkkiä lähti muotoutumaan erilaiseksi, ja... Äh, lukekaa itse. Tuskin tässä muita höpötyksiä edes tarvitsee! (Luultavasti (!) ainakin yksi osa vielä tulossa tähän jatkotarinaan.) Lähetin sinulle viestin. Vastasitko sinä? Et tietenkään. Ensimmäisenä päivänä menin kouluun, odotin, että kotiin tullessani puhelimeni näytöllä näkyisi ilmoitus: Whatsapp - 💔. Alla lukisi viestisi, miten olisit pahoillasi,  toivoisit, että voisimme taas olla,  niin kuin ennenkin. No, eihän niin käynyt. Toisena päivänä  mä vielä varmistin, että viesti oli varmasti, ihan varmasti saapunut perille asti.  Viestin alla näkyi  kaksi sellaista merkkiä, harmaita, ei sinisiä. Toivoa siis vielä oli, sillä et ollut painanut  punaista "estä" nappulaa. Kolmantena päivänä  kauhu alkoi jo koputella selkään. Oli lauantai, joten kaikki mitä silloin tein, oli  maata sängyllä  puhelin kädessä, maata, maata ja maata.  Et vieläkään  ol

Arigato! Viime viikolla ei tullut postausta, pahoittelut siitä. Tänään vuorossa on kuitenkin roomtour, eli huoneeni esittely! Joskus kauan sitten Sofu Merten tarinat -blogissaan (en tiedä mitä sille kävi, mutta jotakin varmaan) julkaisi Room tour -haasteen, johon sanoin joskus voivani osallistua. Tämä nyt on sitten jonkinlainen haasteen vastaanottaminen, vaikka postausta ei enää löydykään :) ♡♡♡ Huoneeni ovi on siis huoneen kulmassa, joten ovea voi avata noin 95 astetta. Oveni ulkopuolella on kiinni kyltti, jonka askartelin varmaankin pari vuotta sitten. Kyltissä lukee "home" tarkoittaen englannin sanaa koti, ei hometta 🙈  Vähän yli metrin päässä ovesta on valkoinen parvisänkyni. Sen alle en itse mahdu seisomaan, olkapääni mahtuu juuri ja juuri reunan alle, jos pikkuisen kumarrun. Olen melkein 160 senttinen, siitä voi päätellä jotakin. Sänkyni alla, oven puoleisella laidalla, siis säilytän tanssi- ja koululaukkuani, sekä Mujista peräisin olevaa roskista. Vasemmanpuoleisella

Kuva: Pixabay  Heips, tervetuloa uuteen postauksen 💚 Yleensä postauksia kirjoittaessani kello on reilusti alle puolenpäivän, sillä koen itseni usein paljon toimeliaammaksi aamulla. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani kello on kuitenkin jo kymmentä yli neljä iltapäivällä, joka meinaa, että tunnin päästä on päivällisaika.  Kellon paljous ei kuitenkaan selviä ainakaan täällä ulos katsomalla, sillä aurinko paistaa täyttä päätä. Ulkoilmakin on (ihanaa!!) plussan puolella!  Tästä sain idean kirjoittaa jonkun keväisen runon, josta lopulta muovautui oikeastaan enemmänkin metsäinen runo. Tuskin se kuitenkaan haittaa, metsäkin on mukava asia 🌿 Kävellessään pitkin polkuja luonnon huomaa tyttö, viisas, nuori luonnon ihmeet, kauneuden tuon. Syntyy se solinasta puron,  tuoksusta kaarnan ja lehtien, se on eloa jälkeen talven, aikana vihreyden tulon. Korviin kantautuu lintujen laulu, kuinka sen sulosoinnut  koolle keräävät juhlimaan,  kuin lastenhuoneen suloinen taulu. Puussa vilahtaa orava, tuolla